Green Dayn keikka nähdään elokuvateattereissa Suomessakin
Green Dayn 21st Century Breakdown -kiertueella taltioitu konsertti nähdään joulukuun alussa myös Suomen elokuvateattereissa. Keikka on taltioitu Münchenin Olympiahallessa marraskuussa 2009.
Suomessa taltiointi nähdään 7. joulukuuta kymmenessä kaupungissa: Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa ja Porissa. Konsertti tuo Green Dayn koko komeudessaan elokuvateattereiden isoille kankaille HD-digitaalisesti ja monikanavaäänellä.
Konsertti esitetään yli 150 elokuvateatterissa yli kymmenessä Euroopan maassa. Liput kyseiseen taltiointiesitykseen tulevat myyntiin ylihuomenna keskiviikkona Finnkinon verkkokaupassa sekä teattereissa aukeamisaikojen mukaan Lipuilla on hintaa 15 euroa.
Kilpailut
Uusimmat
Kadonneen pohjalaisperheen auto on löytynyt, kertoo poliisi
Helsingin kaupunginhallitus esittää uutta luonnonsuojelualuetta
Juhannuksen menoliikenne käynnistyy - katso, mihin vilkkain ajankohta ajoittuu
Finnair peruu jälleen lentoja - vaikuttaa tällä kertaa yli 8000 matkustajaan
HS: Antti Luusuaniemen perustama filmifestivaali asetettiin konkurssiin
Näytä lisää