Australialainen elektrosuosikki Cut Copy palaa Suomeen
Tavastialla ja Flow-festivaalilla tänä ja viime vuonna riemastuttanut Cut Copy tekee paluun maahamme. Maaliskuun 12. päivänä ensi vuonna yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalolla.
Helsingin-keikka on bändin ilmoituksen mukaa ensimmäinen osa pitkää Euroopan-kiertuetta, joka alkaa maaliskuun alussa Glasgow'sta ja päättyy maaliskuun lopussa Lissaboniin.
In Ghost Colours -albumilla maailmanmaineeseen noussut yhtye lähtee kiertueelle uuden Zonoscope-albumin kunniaksi. Ensimmäinen single Take Me Over vihjaa levyn ottaneen vaikutteita 1980-luvun jenkkiläisiltä pehmorokkareilta, kuten Fleetwood Macilta tai REO Speedwagonilta.
Kilpailut
Uusimmat
Suursuosioon noussut scifi-sarja saa jatkoa vielä tämän vuoden puolella - ensimmäinen juliste julki
HSL:n vuorokausi- ja kausilippuihin tulossa muutoksia syksyllä
Suurin osa pitää autoaan turvallisena, vaikka tilanne on todellisuudessa toisin
Koira varastettiin kaupan pihasta Lahdessa - tapauksella kuitenkin onnellinen loppu
Poliisilta varastettiin ase Helsingissä
Näytä lisää