Susan Boyle ja Rihanna yhteistyöhön?

29.11.2010 09:42 -

Britain's Got Talent -tähti Susan Boyle haaveilee yllättävästä duettokumppanista. Boyle vinkkaa The Sun -lehden haastattelussa, että työskentely supersuositun Rihannan kanssa olisi varsin mielenkiintoista.

- Olisinkohan hyvä esittämään rnb-tyylistä musiikkia, sitä ei voi vielä tietää. Voisin tulevaisuudessa ehkä työskennellä Rihannan kanssa. Voisin värjätä vaikka hiukseni violetiksi.

Muutama viikko sitten uuden The Gift -levyn julkaisseen tähden mukaan kilpailu listamenestyksestä on kovaa, mutta myöntää, että yhteistyö muiden kanssa voisi auttaa eteenpäin tietyillä osa-alueilla.

- Minulla on kovia kilpailijoita. On kuitenkin musiikkityylejä, mitä osaat esittää ja mitä et osaa esittää.

49-vuotias Boyle kertoo myös, että huolimatta saavuttamastaan menestyksestä, hänellä on ainakin yksi haave, jonka hän haluaisi käyvän toteen - The Beatles -legenda Paul McCartneyn tapaaminen.

- Jos Paul haluaisi koskaan esiintyä kanssani, en epäröisi hetkeäkään. Olen jo tavannut Paavin, mutta McCartneyn kohtaaminen olisi vähintäänkin yhtä hienoa.

Lähde: Gigwise

Kilpailut

Uusimmat