Surevan metallibändin rivit edelleen sekaisin: Onko uusi albumi tekeillä vai ei?

02.12.2010 07:22 - Eeva Rajala

Slipknot-yhtye koki toukokuussa suuren surun, kun heidän basistinsa Paul Gray löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan. Nyt yhtyeen rumpali ja solisti kertovat medialle toisistaan poikkeavia tietoja bändin tulevaisuudesta, kertoo Blabbermouth-sivusto.

Solisti Corey Taylor kertoo, ettei hänellä ole mitään suunnitelmia tehdä uutta albumia bändin kanssa pitkään aikaan. Rumpali Joey Jordison on kuitenkin juuri kertonut The Pulse of Radiolle, että bändin jäsenet ovat tehneet demoja ja uutta materiaalia omilla tahoillaan ja hän toivoo bändin pääsevän studioon jo ensi vuoden alkupuolella.

- Albumista tulee hieno, sillä kaikki ovat sen teossa täysillä mukana. Uskon, että albumin teko on meille kaikille toipumisprosessi, Jordison kertoo.

Corey Taylor vastasi tähän Twitterissään jyrkästi. Hän sanoo, ettei hänellä ole mitään ajatuksia tehdä albumia. Keikkoja he voivat ehkä heittää lähiaikoina, mutta albumia ei ole tulossa.

Slipknot-basisti kuoli viime toukokuussa 38-vuotiaana morfiinin yliannostukseen. Yhtyeen jäsenet ovat aiemmin kertoneet, että jos he tekevät uuden levyn tai lähtevät kiertueelle, Graytä ei korvaa uusi basisti, vaan bassokuviot hoituvat muiden bändijäsenten toimesta.

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat