IS: Menehtyneen Kari Tapion poika: Faija lähti bootsit jalassa
Iskelmälegenda Kari Tapio menehtyi eilen saatuaan sydänkohtauksen. 65-vuotias mestari oli palaamassa taksilla edellisyön juhlista kotiinsa.
Sairaskohtaus havaittiin vasta, kun taksi saapui hänen Espoon kotiinsa ilta seitsemän aikoihin. Miestä yritettiin elvyttää, mutta turhaan.
Kari Tapion poika Joona Jalkanen kertoo Ilta-Sanomille, ettei asiaan osattu varautua.
- Mestari pääsi mestareiden joukkoon...Faija lähti bootsit jalassa omalla kotipihalla. Faija on nyt paikassa, missä on hyvä olla, Joona kertoo.
Parhaillaan kiertueella ollut rakastettu iskelmälegenda menehtyi vain kaksi viikkoa 65-vuotispäiviensä jälkeen.
Lähde: Ilta-Sanomat
Kilpailut
Uusimmat
Mistä tietää, että on aika ostaa uudet juoksukengät?
Asiantuntijan vinkit tukalaan säähän: Näin ehkäiset helteen mahdollisia terveyshaittoja
Miksi juuri mökillä nukkuu aina niin hyvin? Asiantuntija kertoo vastauksen
Voiko allergian ja nuhan oireiden perusteella erottaa toisistaan? Asiantuntija vastaa
Vuokranantaja, huolehdi näistä asioista ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa: "Voidaan välttyä suuriltakin oikeudenmenetyksiltä"
Näytä lisää