Leppävaaraan muuttavan Kivenlahtirockin ensimmäiset esiintyjät varmistuneet

13.12.2010 06:40 -

Espoossa ensi kesäkuussa seitsemättä kertaa järjestettävän Kivenlahti Rockin ensimmäiset esiintyjät ovat varmistuneet.

Perjantaina lavalle nousevat reggae-tähti Alborosie sekä juuri parhaan live-esiintyjän EMMA palkinnon voittanut Jenni Vartiainen. Lauantaina esiintyjinä puolestaan nähdään suomenkielisen metallin ykkösnimi Stam1na sekä syksyllä debyyttialbuminsa julkaissut kotimainen superkokoonpano The Mama King.

Sisiliasta kotoisin, mutta tätä nykyä Jamaikalla asuva Alborosie on julkaissut urallaan viisi studioalbumia, joista viimeisin Escape From Babylon to the Kingdom of Zion ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna. Tämä suosittu Reggaen ja Dancehallin maailmantähti saapuu Suomeen nyt toista kertaa.

Tapahtuman lipunmyynti alkaa ensi vuoden puolella myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Kivenlahti Rock on Espoon suurin jokavuotinen rocktapahtuma. Festivaali kerää vuosittain noin 10.000 kuulijaa nauttimaan koti- ja ulkomaisista kärkiesiintyjistä. Tapahtuma muuttaa ensi kesänä Espoon Kivenlahdesta Leppävaaraan, jossa juhlitaan 10.-11.6.2011.

Kilpailut

Uusimmat