Euroviisukisaajalla ”tipattomat” viisut
Tulevana perjantaina Suomen euroviisukarsintoihin osallistuva Jimi Constantine on vähentänyt juomistaan viisujen ajaksi. Viime viikonlopun keikat mies veti täysin selvin päin.
Jimi kertoi Voicelle, että oli hienoa heittää viikonvaihteessa itse keikkaa ja vielä selvin päin. Hän on viime ajat tehnyt tiiviisti musiikkia muille artisteille. Mies kertoo, että hänellä on niin sanottu tipaton euroviisu.
Juomisen vähentäminen tulee hyvään kohtaan. Miehen mukaan keikkaputki ennen joulua meni hieman kosteissa merkeissä. Kuukauden sisään oli 18 keikkaa ja joka aamu oltiin jatkoilla. Siinä vaiheessa kroppa alkoi sanoa jo, että olisi ehkä syytä pitää taukoa.
Jimi Constantine esittää Suomen toisessa euroviisukarsintaerässä kappaleen Party to Party tulevana perjantaina. Samassa karsinnassa mukana ovat Soma Manuchar, Paradise Oskar, Milana Misic ja Father McKenzie. Perjantaina jälleen kolme artistia selvittävät tiensä Suomen viisufinaaliin.