Suositun rokkibändin albumi ylitti kultarajan
Yhdysvaltalaisen Avenged Sevenfold -bändin Nightmare-albumi on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan myyntimäärän Suomessa.
Yhtyeen singlet Nightmare ja Welcome To The Family ovat olleet Suomessa radioiden soitetuimpia rock-kappaleita viimeisen vuoden aikana.
Heinäkuun lopulla julkaistu levy nousi suoraan julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Marraskuussa bändi esiintyi täydessä Helsingin Jäähallissa.
Albumin myynti ylitti kultalevyrajan viime viikolla myös Yhdysvalloissa.
Kaliforniassa vuonna 1999 perustettu Avenged Sevenfold on uransa aikana julkaissut viisi studioalbumia.
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää