Jenkkirokkarilla erikoinen muisto Suomesta

12.02.2011 20:03 -

Yleensä kun maailmantähtiä haastattelee ja kysyy mitä heille tulee mieleen Suomesta, muistellaan baareja, kauniita naisia ja faneja. My Chemical Romance -yhtyeen kitaristi Frank kertoi Voicelle, että vuoden 2007 vierailusta mieleen painui jotain aivan muuta.

My Chemical Romancen Frankin muistoihin jäi vuoden 2007 keikan jälkeen Suomen puhdas ilma.

-Suomi tuntui todella puhtaalta. Se mielikuva minulle jäi, että ilma oli todella puhdasta. Emme valitettavasti ehtineet viettää aikaa siellä kovinkaan paljoa. Odotan innolla, että näin pitkän tauon jälkeen pääsemme soittamaan sinne, Frank kertoi.

Miehen mukaan lähes mikä tahansa paikka tuntuu puhtaalta hänen kotipaikkaansa, New Jerseyhyn, verrattuna.

-Ilma on saastunutta, eikä asioiden kunnossapitoon kiinnitetä riittävästi huomiota, Frank kertoi.

Frank valitteli sitä, ettei tulevallakaan Suomen vierailulla ehdi kiertelemään katselemassa paikkoja.

-Olemme siellä ehkä hieman kauemmin kuin 24 tuntia, mikä on valitettavaa. Valoisana näen tässä vain sen, että seuraavana päivänä Suomen keikan jälkeen pääsen lentämään kotiin perheeni luokse, Frank kertoi.

My Chemical Romance esiintyy Helsingissä 20. maaliskuuta Hartwall Areenalla. Keikalle voi kysellä Lippupisteestä ja Tiketistä.

Kilpailut

Uusimmat