Oscar-palkittu rokkari palaa bändinsä kanssa studioon

13.03.2011 16:10 - Eeva Rajala

Oscar-palkittu Trent Reznor alkaa työstää Nine Inch Nails -yhtyeensä kanssa uutta levyä.

Nine Inch Nails palaa studioon myöhemmin tänä vuonna. Reznor ei ole julkaissut bändin kanssa uutta musiikkia sitten vuoden 2008. Fanit ovat alkaneet pelätä, tulee bändiltä enää lainkaan uutta materiaalia. Pelkoa lisäksi Reznorin parin vuoden takainen ilmoitus, ettei bändi aio enää keikkailla.

Nine Inch Nailsin luultiin palaavan studioon jo viime vuoden puolella, mutta uutta materiaalia ei alkanut kuulua. Nyt Reznor lupaa faneille, että projekti on vihdoin pyörähtäny käyntiin:

- Teemme levyn myöhemmin tänä vuotta, mutta monet kappaleet eivät enää ole niin ajankohtaisia kuin niitä kirjoitettaessa. En ole enää 25-vuotias ja olen onnellinen siitä.

Trent Reznor on viettänyt aikaa poissa Nine Inch Nailsin lumoista ja tehnyt elokuvamusiikkia. Mies voitti Oscar-pystin The Social Network -elokuvan musiikista. Hänen seuraava elokuvaprojektinsa on amerikkalaisversio ruotsalaistrilleristä Miehet jotka vihaavat naisia.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat