Tämä harmittaa My Chemical Romancea Suomessa - kuuntele haastattelu
My Chemical Romance konsertoi Helsingissa Hartwall Areenalla tulevana sunnuntaina. Yhtyeen kitaristi harmittelee, ettei bändillä ole aikaa kierrellä Helsingissä katsomassa nähtävyyksiä.
Yhtyeen kitaristi Frank kertoi Voicen haastattelussa, että keikan jälkeen yhtye palaa kotiin ja hän pääsee kahden kuukauden jälkeen jälleen tapaamaan perhettään. Miehen mukaan on ikävää, ettei yhtyeellä ole aikaa kierrellä Helsingissä keikan yhteydessä, mutta hänestä on hienoa palata pitkän keikkaputken jälkeen kotiin perheensä luokse.
Kuten aiemmin lupasimme, alla on kuunneltavissa Frankin haastattelu, jossa mies muun muassa kertoo mietteitään kiertueen kulusta, Suomesta ja yhtyeen intohimoisista faneista.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää