Suosikkibändit yhdistivät voimansa faniensa pakottamana
Mötley Crue yhtyeessä vaikuttava Nikki Sixx myöntää, ettei bändi olisi ikinä ryhtynyt yhteistyöhön Poison-yhtyeen kanssa, elleivät fanit olisi sitä vaatineet.
Rokkari Nikki Sixxin mukaan Mötley Crue oli miettinyt, mitä yhtye voisi tehdä, jotta fanit saisivat rahoilleen enemmän vastinetta. Miehen mukaan yhteistyö Bret Michaelsin Poison-bändin kanssa ei kuitenkaan ollut ensimmäisten joukossa mielessä.
- Meidän piti täyttää tyhjiö, joka oli syntynyt. Fanit olivat vahvasti sitä mieltä, että meidän pitäisi yhdistää voimamme Poisonin kanssa. Minä tai bändi emme sitä halunneet, mutta faneja on pakko kuunnella, mies kertoo avoimesti.
Mötley Crue on parhaillaan kiertueella Poisonin ja New York Dollsin kanssa.
Lähde: Contactmusic
Kilpailut
Uusimmat
Yle: Henkilö kuollut Eduskuntatalossa - paikalla poliisi, ensihoito ja pelastusviranomainen
Ähtärin eläinpuiston 34-vuotias Mimmi-karhu jouduttiin lopettamaan
Suomi lähetti apua maastopalojen runtelemaan Espanjaan: 'Suomen vahvaa osaamista voidaan hyödyntää'
Uudistetun Veikkaus Arenan ensimmäinen esiintyjä julki
Poliisi löysi nuorelta peukkua nasujaisten yhteydessä - mukana myös machete-veitsi ja nyrkkirauta
Näytä lisää