Lauri Ylönen elää kaksoiselämää

24.07.2011 15:41 - Mikko Räsänen

Lauri Ylönen on kiireinen, kun hän yrittää jakaa aikansa soolouransa ja The Rasmus -yhtyeen kesken.

Saimaa Open Air -festivaaleilla esiintynyt Lauri Ylönen kertoo, että hän on tänä kesänä ollut superkiireinen. Kiirettä aiheuttaa se, että Lauri joutuu tasapainoilemaan kahden eri roolin, sooloartistin ja The Rasmus -yhtyeen keulakuvan, välillä.

- Viikot teemme Rasmuksen levyä ja viikonloppuisin heitän soolokeikkojani, Lauri kertoo kaksoiselämästään.

Lappeenrannassa järjestetyillä festivaaleilla lämpötila nousi yli 30 asteen. Mustatukkainen ja mustiin vaatteisiin sonnustautunut Lauri ei harmitellut kuumuutta.

- Tässä latautuu energiaa talvea varten, Lauri kertoi nauttiessaan auringosta ennen esiintymistään.

Kilpailut

Uusimmat