Suomalaisrokkareilla viikonloppuna massiivinen esiintyminen – miljoonia katsojia!

01.12.2011 19:15 - Karoliina Kotala

Helsinkiläinen Automatic Eye -yhtye esiintyy lauantaina Latviassa järjestettävässä suuressa musiikkigaalassa, joka televisioidaan miljoonille ihmisille.

Riga Arenalla pidettävä vuosittainen OE Video Music Awards -gaala televisioidaan muun muassa Viroon, Liettuaan sekä Valko-Venäjälle, joten lähetystä pääsee seuraamaan miljoonissa kodeissa.

Automatic Eye on ehtinyt herättää huomiota Latviassa aiemminkin, sillä bändi on keikkaillut maassa jo useamman kerran.

- Gaalassa esiintyminen on todella siisti juttu ja on mukavaa, että kiinnostusta siellä suunnassa selkeästi löytyy, laulaja Pete kertoo Voicelle.

Parastaikaa bändi työstää parastaikaa seuraajalle edelliselle Zen-levylleen, joka ilmestyi vuonna 2010.

- Tällä hetkellä ollaan esituotantovaiheessa. Uusia biisejä kirjoitetaan ja äänitellään koko ajan, todella hyvää matskua tulossa.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.