Suomalaisrokkari 12 vuodeksi vankilaan!

07.12.2011 14:28 - Mikko Räsänen

Pitkän linjan rock-yhtye O.S.S.Y:n keulamies Tero Eronen on tuomittu 12,5 vuodeksi vankilaan lukuisista seksuaalirikoksista.

Uusi Suomi kertoo, että joensuulainen 48-vuotias Tero Eronen oli syyllistynyt lukuisiin seksuaalirikoksiin, joiden tekotapa oli identtinen: Eronen esiintyi mallitoimiston johtajana ja pääsi siten tutustumaan tuleviin uhreihinsa. Uuden Suomen mukaan Erosen todettiin käyttäneen seksuaalisesti hyväksi kahtatoista eri puolilla Suomea asuvaa nuorta naista vuosina 2008–2011.

Tuomiolauselma on karua luettavaa, sillä miehen todetaan miehen syyllistyneen 16:een seksuaaliseen hyväksikäyttöön, viiteen seksuaaliseen tekoon pakottamiseen, yhteen raiskauksen yritykseen, yhdeksään raiskaukseen, kolmeen törkeään raiskaukseen ja yhteen törkeään ihmiskauppaan sekä tapon yritykseen.

Mallitoimiston johtajana esiintymisestä huolimatta Eronen tunnetaan paremmin joensuulaisen rock-yhtye O.S.S.Y:n keulahahmona ja kitaristi-laulajana. Vuonna 1984 perustettu O.S.S.Y oli 80-luvulla lupaava suomalaisyhtye, joka tunnettiin maan rock-piireissä. Bändin kotimaisiin kohokohtiin kuului Dion lämmittely Giants of Rock -festareilla.

O.S.S.Y tavoitteli 80-luvun lopussa kansainvälistäkin mainetta, jolloin laulukieli vaihdettiin englanniksi ja bändi kävi USA:ssa tekemässä levyä. Menestystä ei kuitenkaan tullut, ja yhtyeen toiminta hiipui.

2000-luvulla O.S.S.Y on jälleen aktivoitunut, sillä bändi on julkaissut uudet albumit vuosina 2009 ja 2010. Erosen pitkän vankilatuomion myötä O.S.S.Y:n taru lienee tässä, sillä Eronen oli viimeinen bändissä mukana olleista alkuperäisjäsenistä.

Kilpailut

Uusimmat