Red Hot Chili Peppers joutuu siirtämään kiertuettaan – miten käy Suomen keikan?

12.01.2012 07:45 - Eeva Rajala

Red Hot Chili Peppers on joutunut siirtämään kiertueensa aloitusta keulahahmo Anthony Kiedisin loukkaannuttua.

Anthony Kiedisin jalasta murtui jänneluu, ja mies on nyt toipumassa leikkauksesta. Samalla korjattiin yksi irrallaan ollut jänne.

Kiertueen siirto koskee tämän hetken tietojen mukaan lukuisia Yhdysvaltain keikkoja. Kiertueen Jenkki-osion oli tarkoitus käynnistyä ensi viikolla, mutta nyt kiertue käynnistyykin vasta huhtikuun puolella.

Suomalaisfanit saavat nyt huokaista helpotuksesta, sillä kiertueen käynnistymisen siirtymisestä huolimatta kiertueen Euroopan-osio - täten myös Suomen-keikka - ei koe minkäänlaisia muutoksia. Red Hot Chili Peppers esiintyy siis loppuunmyydyllä keikalla Tampereen Ratinan stadionilla perjantaina 1. elokuuta.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat