Mitä tapahtui Kymppilinjalle?

09.03.2012 14:15 - Karoliina Kotala

Helsinkiläinen yhtye Kymppilinja on pitänyt viime kesän ahkeran keikkailun jälkeen hiljaiseloa, mutta pian luvassa ovat uudet tuulet.

Vuonna 2004 perustettu yhtye muistetaan erityisesti Minä-hitistä, joka tanssitti festarikansaa useampana kesänä. Nyt poppoolla on kuitenkin edessä uudet kuviot. Voice tavoitti Janne Ordénin, joka kertoili luvassa olevan muutoksia, mutta tarkempaa tietoa mies ei vielä voinut antaa.

- Muutoksia on luvassa, mutta niistä en voi vielä kertoa tarkemmin. Lisää tietoa tulee kuitenkin piakkoin, salaperäinen Ordén kertoo.

Ordén itse on viettänyt viime aikoina aikaa Tampereelle, jossa mies on viihtynyt jo kuukauden verran. Selitys löytyy uusista projekteista, joita Ordén työstää musiikkiduo Millionaire Menin kanssa. Nähtäväksi jää mitä yhteistyöstä seuraa, sillä tuottajakaksikon kädenjälki löytyy muun muassa Cheekin tuotannosta.

Alla Kymppilinjan Minä-kappaleen musiikkivideo.

Kilpailut

Uusimmat