The Beatles –legenda kärsii edelleen esiintymispelosta: Oksennan ennen keikkojani

10.04.2012 19:45 -

Voisi olettaa, että pesti yhdessä maailman tärkeimmistä yhtyeistä koulisi hermoja niin, ettei keikkajännitystä syntyisi. The Beatles –legenda Ringo Starr kuitenkin paljastaa, ettei näin ainakaan hänen kohdallaan ole.

Starr kertoi Billboard-lehdelle kärsivänsä vuosikymmenten musiikkitaipaleesta huolimatta edelleen esiintymispelosta. 71-vuotias tähti sanoo olevansa saavutuksistaan huolimatta epävarma itsestään.

- Olen itse asiassa oksennellut ennen keikkojani, sillä hermoni ovat niin tiukalla. Se on osa minua ja se on säännöllistä. Usein olen halunnut mennä vain takaisin sänkyyn, sillä olen ollut niin hermona.

- Joka ilta toivon, että onnistuisin ja että oloni olisi kuin Frank Sinatralla.

Miehen mukaan jännityksestä johtuen hän ei myöskään kykene kävelemään lavalle rauhallisesti - ei vaikka kuinka haluaisi.

- Yritän aina tsempata itseäni ja hokea, että "astele lavalle rauhallisesti". Se ei ole kuitenkaan onnistunut, sillä päädyn aina juoksemaan.

Lähde: Contact Music

Kilpailut

Uusimmat