Onko tässä Suomen kovin tuottajakaksikko?

03.05.2012 18:45 - Karoliina Kotala

Millionaire Men -niminen, kotimainen tuottajakaksikko löytyy lukuisten hittien takaa.

Millionaire Menin takaa löytyvät tamperelaiset Juha-Matti Penttinen ja Ossi Riita. Jalkaa oven väliin kaksikko sai Cheekin Vastatuulta-kappaleella, ja sen jälkeen miehet ovat tehneet töitä lukuisten suomalaisartistien kanssa. Miehet ovat työstäneet musiikkia Cheekin lisäksi muun muassa Petri Nygårdille, Fintelligensille ja Uniikille.

- Vaikka ollaan tehty jos jonkinmoista ja saatu jokunen sulkakin hattuun niin se on vaan ruokkinut meitä tekeen kokoajan lisää. Nälkä on todellakin kasvanut syödessä tässä hommassa ja mahdollisuudet on vaikka mihin kun jaksaa vaan tehdä duunia sen eteen, Penttinen vakuuttaa.

Tulevaisuudessa kaksikko haaveilee ulkomaiden valloituksesta, kunhan pahimmat kiireet kotimaassa helpottavat.

- Sitä jo osittain toteutetaankin. Sen verran vaan ollut kalenterissa merkintää täällä kotimaan puolessa, ettei olla vielä ehditty keskittyyn siihen ihan täydellä teholla. Mutta toivotaan että päästään operoimaan myös niitä hommia pikapuoliin, Riita kertoo.

Kunnianhimoinen kaksikko katsoo kuitenkin luottavaisesti tulevaisuuteen.

- Voidaan haaveilla vähän pilke silmäkulmassa sellasesta ajatuksesta että "Koska pitää käydä ostamassa lisää taulukoukkuja noille kultalevyille?", kaksikko naureskelee.

Kuuntele alta Cheekin Liekeissä-kappale.

Kilpailut

Uusimmat