Adele on liian murtunut laulamaan Amy Winehousen materiaalia

20.07.2012 20:15 -

George Michael yritti saada Grammy-voittajaa hänen järjestämäänsä tapahtumaan esiintymään.

Adelella oli mahdollisuus laulaa George Michaelin kanssa edesmenneen Amy Winehousen kappale Love Is a Losing Game, mutta tähti joutui kieltäytymään sillä hän ei selviä kappaleesta kunnialla ilman kyyneleitä. Heidän oli määrä esittää yhdessä kappale toisen edesmenneen tähden eli Elizabeth Taylorin muistokonsertissa.

- Adele kertoi minulle, että oli aiemmin yrittänyt lisätä omaan settiinsä jonkin Winehousen biisin, mutta laulamisesta ei tullut mitään. Hänen ennenaikainen kuolemansa järkyttää Adelea edelleen, kertoi George Michael brittiläiselle radioasemalle.

George Michael kertoi, että hän ja Adele ovat puhuneet muistakin yhteistyön mahdollisuuksista, mutta tällä hetkellä tahdin määrittelee Adelen raskaus ja tämän esikoisen syntymä.

Lähde: Perez Hilton

Kilpailut

Uusimmat