IL: Teuvo Loman kumppaninsa kanssa Uuden Musiikin Kilpailuun

05.09.2012 07:45 - Eeva Rajala

Sisustussuunnittelija Teuvo Loman ja hänen avopuolisonsa, muusikko Niko Helenius osallistuvat seuraavaan Uuden Musiikin Kilpailuun, kertoo Iltalehti. 

Loman ja Helenius kisaavat erikseen. Helenius osallistuu kilpailuun itselleen tekemällä kappaleella ja Lomanille on tehty valmiiksi kappale.

- Jos jompikumpi meistä pääsee euroviisuihin, lähdemme kisoihin kannustamaan toisiamme. Ei tässä ole siis tarkoitus kilpailla verisesti, vaan tukea toinen toistaan, Loman sanoo Iltalehdelle.

Helenius kuvailee omaa kappalettaan tanssittavaksi poprockiksi, kun taas Loman esittää omien sanojensa mukaan enemmän Anna Puu -tyylistä materiaalia.

Uuden Musiikin Kilpailussa haetaan Suomen parasta uutta biisiä. Kappaleiden hakuaika on käynnissä ja päättyy 16. syyskuuta.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat