Brittiyhtye Blur tulee Provinssiin
Bändi palaa Törnävänsaaren lavalle vuosien tauon jälkeen.
Vuonna 1999 Provinssirockissa esiintynyt Blur lupasi, että joskus nähdään taas. Lupaus toteutuu ensi kesänä, kun bändi nousee Provinssin päälavalle.
Vuonna 1989 Lontoossa perustettu Blur on 90-luvun puolivälissä suuren suosion saavuttanut brittipopbändi, jonka suurimpia hittejä ovat mm. Song 2, Girls & Boys, Country House, Beetlebum ja Parklife.
Provinssirock julkaisi tänään muitakin tulevan kesän kiinnityksiä. Törnävänsaarella nähdään myös norjalainen deathpunkyhtye Turbonegro sekä amerikkalaiset Down ja Bad Religion.
Järjestyksessään 35. Provinssirock järjestetään 14.-16.6.2013.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää