Viisi aivotärähdystä oli liikaa: ex-kiekkoilija keskittyy nyt musiikkiin
Nimetön-yhtyeen lauluntekijän ja kosketinsoittajan Joonas Angerian oli pakko lopettaa jääkiekkoilu.
– Se päätös tuli väkisin. Sain jälleen kerran päähän kohdistuneen taklauksen, se oli viides tai kuudes. Päätin, että tämä ei ole sen arvoista, että leikkisin omalla hengelläni, Joonas Angeria sanoo.
Angeria vaihtoi jääkiekon toiseen hänelle rakkaaseen puuhaan, musiikkiin. Tällä hetkellä hän vaikuttaa Nimetön-bändissä ja säveltää musiikkia Isac Elliotille.
23-vuotias Angeria sanoo, että vakavat loukkaantumiset ovat ikävä osa jääkiekkoa, mutta niiltä ei voi välttyäkään.
– Jääkiekko on vauhtipeli. Vaikka itse olen saanut aivotärähdyksiä, en voi aina syyttää vastustajaa. On itsestä kiinni, kuinka taklauksen ottaa vastaan, Angeria kertoo.
Hänen mielestään loukkaantumisista tehdään suurempi asia, kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
– Entisenä jääkiekkoilijana minusta tuntuu, että ne ovat ihan fine. Ei kukaan tietenkään halua loukkaantua, mutta loukkaantumiset kuuluvat jääkiekkoon.