Yllätysveto: Toni Wirtanen ja Timo Kotipelto lähtevät päiväkoteihin tekemään lastenlauluja
Laulujen aiheet perustuvat lapsilta tuleviin ideoihin.
Kuusi suomalaista artistia on lähtenyt mukaan projektiin, jonka tarkoituksena on synnyttää uusia lastenlauluja. Osallistujat ovat laulaja Anna Puu, Apulannan Toni Wirtanen, Stratovariuksen Timo Kotipelto, PMMP:n Mira Luoti, muusikko Samae Koskinen sekä räppäri Rauhatäti.
Esiintyjät matkustavat kotipaikkakuntiensa päiväkoteihin ja kouluihin tapaamaan paikallisia lapsia. Lasten ideoiden inspiroimina artistit kirjoittavat kukin kaksi uutta laulua.
Laulut esitetään 13. joulukuuta järjestettävässä konsertissa. Konsertti näytetään suorana lähetyksenä Yle TV2:lla.
Lastenlauluprojektin järjestävät Yleisradio ja Lastentarhanopettajaliitto.
Kilpailut
Uusimmat
Mistä tietää, että on aika ostaa uudet juoksukengät?
Asiantuntijan vinkit tukalaan säähän: Näin ehkäiset helteen mahdollisia terveyshaittoja
Miksi juuri mökillä nukkuu aina niin hyvin? Asiantuntija kertoo vastauksen
Voiko allergian ja nuhan oireiden perusteella erottaa toisistaan? Asiantuntija vastaa
Vuokranantaja, huolehdi näistä asioista ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa: "Voidaan välttyä suuriltakin oikeudenmenetyksiltä"
Näytä lisää