Uudistunut Eva & Manu: Musiikkityyli kokee tulevalla albumilla muodonmuutoksen

13.06.2014 18:07 - Minna Talstila

Akustisesta ja herkästä musiikista tuttu duo näyttää uudistavan tyyliään yllättävän paljon.  

Suomalais-ranskalainen duo Eva & Manu ponnahti yleisön tuntemaksi ja ihailemaksi vuoden 2012 esikoisalbumillaan. Levyltä julkaistu single Feet in the Water saikin myös kriitikot innostumaan.

Ensimmäisen albumin kappaleet ovat tunnelmaltaan rauhallisia ja haikeita. Nyt kun EvaLouhivuori ja Emmanuel Laudic ovat muuttaneet vilkkaasta Helsingistä Nurmijärven rauhaan, luulisi tulevan albumin olevan entistä rauhallisempi. Elokuussa julkaistavalta levyltä on kuitenkin odotettavissa menevämpää  ja positiivisempaa menoa. 

- Albumilla tulee olemaan enemmän duuribiisejä kuin ensimmäisellä levyllä, joka oli melankolinen ja haikea. Ekaa levyä tehdessä me reissattiin ja meillä oli aika kova ikävä perhettä ja ystäviä. Nyt meillä on tasapainoisempi elämänvaihe menossa ja sen takia elämästä tulee hyvät puolet paremmin esiin, Eva kertoo Voicelle.

Myös Manua pyydettiin kuvailemaan uutta albumia. Hän vastaa kysymykseen hieman yksinkertaisemmin. 

- No, se on uusi albumimme ja se on erilainen kuin edellinen, Manu vitsailee. 

Vakavoiduttuaan hän kuitenkin suostuu paljastamaan enemmän. 

- Emme ole tehneet albumia täysin loppuun, joten on hieman vaikea selittää. Sen voin kuitenkin sanoa, että mukana on enemmän elektronisia elementtejä. Päätimme olla avoimempia erilaisille vaikutteille kuin aikaisemmin. 

Yhtyeen herkästä puolesta pitävienkään ei kuitenkaan tarvitse pettyä. Luvassa on myös kauniita akustisia kappaleita. 

Tänään tulevalta albumilta julkaistiin esimakua. Single Cinnamon Hearts on Voicen ensireaktiossa ja sen voi kuunnella täällä.

Kilpailut

Uusimmat