Studio Killersin faneja hemmotellaan: Lauantain keikalla kuullaan myös uusia kappaleita

04.07.2014 15:15 - Minna Talstila

Studio Killers esiintyy huomenna Turun Ruisrockissa. Bändin mukaan biisilistalta löytyy myös täysin uusia kappaleita.

Virtuaalinen, animaatiohahmoihin pohjautuva yhtye Studio Killers julkaisi debyyttisinglensä Ode To The Bouncer vuonna 2011 ja ensimmäisen albuminsa Studio Killers viime vuoden kesäkuussa. Englantilais-tanskalais-suomalainen bändi nousi nopeasti eri maiden musiikkilistojen kärkeen ja esimerkiksi Jenny-kappale on sijoittunut Suomen virallisella singlelistalla parhaimmillaan kakkoseksi.

Studio Killers julkaisi toukokuussa uuden singlen Grande Finale, mutta se ei ole tähän mennessä esiintynyt vielä kertaakaan. Yhtye on suunnitellut liveshow'taan jo kahden vuoden ajan ja huomenna bändi nousee lavalle Ruisrockissa. Voice kysyi Goldie Foxxilta ja Dyna Minkiltä, onko bändi ehtinyt esityksen suunnittelemisen ohella myös työstämään uutta musiikkia.

- Teemme uutta musiikkia koko ajan ja ideana on julkaista kappaleita sitä mukaa kun ne valmistuvat. On parempi tehdä näin kuin odottaa koko albumin valmistumista. Emme halua, että ihmiset joutuvat odottamaan liian pitkään.

Studio Killersin kuuntelijat eivät joudukaan enää kauaa odottamaan, sillä uusia kappaleita kuullaan jo huomisella keikalla. Lisää materiaalia on luvassa myöhemmin tänä vuonna, mutta tarkkaa päivämäärää miehet eivät suostuneet paljastamaan.

Kaikki Studio Killersin jäsenet ovat pysytelleet anonyymeinä ja heidän henkilöllisyyttään on arvuuteltu mediassa ahkerasti. Katso täältä, mitä yhtyeen jäsenet itse sanovat salailustaan.

Kilpailut

Uusimmat