Studio Killers, miten ihmeessä animaatiohahmonne syntyivät?

05.07.2014 10:15 - Minna Talstila

Voice selvitti, miten virtuaaliyhtye Studio Killersin animaatiohahmot saivat alkunsa.

Ruisrockissa ja Ilosaaressa nähtävä elektro-pop-yhtye Studio Killers on onnistunut jo useamman vuoden ajan salaamaan jäsentensä henkilöllisyyden. Yhtye perustuu animaatiohahmoihin, eikä kokoonpano ole tähän mennessä esiintynyt julkisesti. Bändin vokalistina toimii Chubba Cherry ja kosketisoittajana Goldie Foxx. Lisäksi yhtyeeseen kuuluvat DJ Dyna Mink ja manageri Bipolar Bear

Yhtyeen jäsenet tapasivat toisensa alun perin internetissä, mutta miten animaatiohahmot puolestaan ovat saaneet alkunsa? Goldie Foxx ja Dyna Mink kertoivat Voicelle, että Cherry valitsi hahmot jäsenten persoonallisuuksien perusteella.

- Jos Goldie Foxxia katsoo ikään kuin karikatyyrina, siinä voi nähdä persoonallisuuteni piirteitä. Itseni ja hahmon välille on vaikea vetää rajaa. Minä olen Goldie Foxx!

Entä kerkeävätkö muusikot tehdä muuta Suomessa kuin esiintymään? Dyna Mink kertoo tykkäävänsä kalastamisesta, aivan kuten vesistöjen läheisyydessä viihtyvä Minkkikin. Mies toivoo pääsevänsä Suomessa järvelle tai merelle.

Uutisoimme hiljattain, että Studio Killers tulee hemmottelemaan fanejaan uudella musiikilla Ruisrockissa. Pääset lukemaan aiheesta lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat