Dark Sarah: Miksi Suomessa ei arvosteta naisia hevilaulajina?

Amberian Dawn -yhtyeestä soolouralle lähtenyt Dark Sarah ihmettelee, miksi vieläkään heviä laulavat naiset ovat alempaa kastia kuin miehet. 

Julkaistu:

Dark Sarah -nimellä esiintyvä Heidi Parviainen on seurannut suomalaista musiikkibisnestä pitkään, sillä ennen soolouraansa hän lauloi pitkään Amberian Dawn -hevibändissä.

Parviainen on huomannut, että läpimurron tekeminen tai levytyssopimuksen saaminen on vaikeaa bändillä, jolla on naislaulaja.

– Sanotaan, että näitä Nightwisheja on jo ihan tarpeeksi. Miesten kohdalla vastaavaa ei sanota, vaikka miten moni bändi on lähtenyt liikkeelle suoraan Iron Maidenin jalanjäljissä, Heidi ihmettelee.

– Meitä heviä laulavia naisia pidetään ohimenevänä trendinä.

Koska Heidikin on saanut klassisen koulutuksen, on hän kuullut kyllästymiseen asti vertauksia Suomen ehkä tunnetuimpaan naispuoliseen metallilaulajaan.

– Aina toistetaan, että ”kuulostat ihan Tarja Turuselta”. Kuitenkin jos mennään finessetasolle, olemme laulajina erilaisia. 

– Ja ylipäätään ei kaikkia naislaulajien hevibändejä voi vetää yhden ”female fronted metal” -genren alle. Esimerkiksi minussa ja Angela Gossow’ssa ei ole mitään samaa.  

Dark Sarah julkaisi perjantaina sooloalbuminsa Behind The Black Veil
Dark Sarah julkaisi perjantaina sooloalbuminsa Behind The Black Veil
YouTube video