Kuva: AOP
Scooterin jäähallikeikka siirtyy!
Keikkaa siirretään ison tv-esiintymisen takia.
Saksalaisen eurotechno-yhtye Scooterin ensimmäinen jäähallikeikka Suomessa siirtyy viikolla eteenpäin. Yhtyeen piti esiintyä Helsingin Jäähallissa 21.marraskuuta, mutta nyt isosta tv-esiintymisestä johtuen uusi päivämäärä on lauantai 28.marraskuuta.
Keikka on osa bändin ”20 Years Of Hardcore” –kiertuetta. Jo aiemmin ostetut liput käyvät uuteen päivämäärään sellaisinaan. Lipunostaneet voivat myös palauttaa lippunsa 6.11. mennessä Lippupalvelun lipunmyyntipisteisiin, jolloin ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta.
Ysärihenkisessä hallitapahtumassa kuullaan myös myös Voicen Oku Luukkaisen ja Jaakko ”JS16” Salovaaran DJ-setit.
Kilpailut
Uusimmat
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Kuninkaallisessa kastejuhlassa nähtiin herkullisen värisiä asukokonaisuuksia - mikä on suosikkisi?
Näytä lisää