Justin Timberlake on tekemässä uutta musiikkia, mutta kyse ei ole aivan samanlaisesta kuin hänen vuonna 2013 julkaisemansa The 20/20 Experience -albuminsa.
Justin Timberlake on allekirjoittanut sopimuksen siitä, että hän antaa äänensä yhdelle tulevan Trolls-animaatiokomedian hahmoista, mutta tämän lisäksi laulaja toimii myös elokuvan musiikkituottajana. Timberlaken vastuulla on niin elokuvan musiikin luova ohjaus kuin monen kappaleen esittäminen levyn soundtrackille.
– Olen aina visioinut tuovani kaksi maailmaa, elokuvan ja musiikin yhdeksi mielettömäksi jutuksi ja en voisi olla enempää innoisani, että ne törmäävät juuri Dreamworksin Trolls-elokuvassa, Timberlake kertoi The Hollywood Report -sivustolle.
Trolls-elokuva on tarkoitus julkaista 4.11. ja vaikka lapsuudestamme tutuista leluista kertova elokuva ei muuten kiinnostaisi, niin ainakin elokuvan musiikit on kuultava.
Lue myös: Onko suloisempaa? Justin Timberlake hurmaa yhteiskuvalla lapsensa kanssa
Lähde: The Hollywood Reporter