Etelä-Karjalassa soi tänään eurodance

Oku Luukkainen tuo radiosta Retroperjantai-show’nsa Lappeenrantaan.

Julkaistu:

Voicen Retroperjantai on noussut huippusuosioon suomalaisten perjantai-iltojen viihdyttäjänä. Ohjelmaa isännöivä Oku Luukkainen on tänä vuonna jalkautunut radiostudiosta myös kuulijoiden pariin ja heittänyt puolen vuoden ajan dj-keikkaa ympäri Suomen. Vastaanotto on ollut huikea, kun ihmiset haluavat kuulla myös kotikaupungeissaan radiosta tuttuja 90-luvun eurodance-hittejä.

– On ollut mielettömän hienoa päästä kiertämään maata ja tapaamaan radion kuulijoita kasvotusten. Se on jännä juttu, miten musiikkimaku ja rakkaus ysäridanceen yhdistää ihmisiä, Luukkainen kehuu.

Tänään Luukkainen suuntaa Lappeenrantaan, jossa hän esiintyy Amarillo Areenalla.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun esiinnyn Lappeenrannassa. Naapurikaupungissa Imatralla olen keikkaillut aiemmin ja siellä meno oli huikea, joten odotukset iltaa kohtaan ovat korkealla.

Koska Retroperjantain dj-keikoista on tullut ilmiö, on tällä kertaa matkassa mukana myös Voicen valokuvaaja joka dokumentoi Luukkaisen keikkamatkan ja bileillan, joten kuvareportaasia on luvassa myöhemmin. 

Illan biisisetistä Luukkaisella on vasta aavistuksia, koska se rakentuu lopulta sen mukaan, miten mikäkin kappale yleisöön uppoaa.

– Se on kuitenkin satavarmaa, että illan aikana soi useampi kappale Scooterilta, Basic Elementiltä ja Waldolta. Niiltä ei yksi kappale riitä. Ja toivottavasti porukka on opetellut aikakoneen Odota-biisin sanat ulkoa, koska yhteislaulua saattaa olla odotettavissa, Luukkainen lupaa.

Jos biisin sanat ovat päässeet unohtumaan, niin katso alta lyriikkavideo muistin virkistykseksi.

YouTube video

Liity Retroperjantain Facebook-ryhmään täällä ja esitä siellä biisitoiveita niin Luukkaisen dj-keikoille kuin radio-ohjelmaan.

LUE MYÖS: 90-luvun eurodance-suuruus teki comebackin 14 vuoden tauon jälkeen