Kuva: AOP

Imagine Dragons rikkoi miljardin YouTube-katsojan rajan

25.01.2016 19:20 - Mikko Räsänen

Suomeen saapuva amerikkalaisyhtye ihmettelee jättisuosiotaan.

Imagine Dragons -yhtyeen menestys on todellinen tuhkimotarina. Kaksi albumia julkaissut amerikkalaisyhtye nousi jo esikoislevyllään megatähtien luokkaan ja Spotifyn toiseksi kuunnelluimmaksi yhtyeeksi heti Coldplayn jälkeen. Kakkosalbumi Smoke + Mirrors vakiinnutti heidän paikkansa huipulla.

Uskomattomasta suosiosta kertovat jo yhtyeen videoiden katselumäärät. Radioactive-videon on nähnyt YouTubessa yli 460 miljoonaa ihmistä ja Demons-video yli 330 miljoonaa. Jo bändin neljä katsotuinta videota ovat keränneet yhteenlaskettuna yli miljardi katselukertaa. Jos jokainen katselija on ollut eri ihminen, niin viidesosa maapallon asukkaista on katsonut Imagine Dragonsia YouTubesta.

- Eli 80 prosenttia ei ole. Niissä meillä riittää vielä tavoitetta, bändi nauraa Voicen haastattelussa.

- Mutta vakavasti ottaen, ovathan nuo ihan mielettömiä lukuja, basisti Ben McKee myöntää.

- Tosin olen aika varma, että todellisuudessa katselukerrat johtuvat vain siitä, että äitini katsoo videoita uudestaan ja uudestaan, kitaristi Daniel Wayne Sermon arvelee.

Yhtye on jo rikkonut Spotifyn kuunteluennätyksiä ja voittanut Grammy-palkinnon. Yhtye suhtautuu saavutuksiin ja tunnustuksiin kuitenkin todella vaatimattomasti. Henkseleitä ei ole paukuteltu.

- Emme koskaan ole odottaneet, että voittaisimme palkintoja tai että saisimme tunnustuksia. Ainoa tavoitteemme on tehdä aina vain parempaa musiikkia, julkaista sitä ja toivoa, että fanimme pitävät siitä, laulaja Dan Reynolds kertoo.

Imagine Dragons esiintyy keskiviikkona Hartwall Areenalla. Konserttiin on vielä saatavissa hieman lippuja. Lippuja myy Lippu.fi.

Katso alta Imagine Dragonsin eniten katselukertoja keränneet YouTube-videot.

LUE MYÖS: Imagine Dragons heitti huikean live-keikan - lue raportti Lontoosta

Kilpailut

Uusimmat