Etsi
Gus G ja Laiho tutustuivat vuonna 2003.
Mötley Crüen Nikki Sixx ja Tommy Lee jammailivat ensimmäistä kertaa yhdessä 17. tammikuuta vuonna 1981.
Uuden levyn Stam1na julkaisee 26. helmikuuta.
Foo Fighters julkaisi uuden singlen.
Danny on mukana Uuden musiikin kilpailussa kuolemasta kertovalla kappaleella. Ex-puoliso ja viime vuoden UMK-suosikki Erika Vikman on ilmaissut jo tukensa julkisesti.
Matti ja Teppo -duon Tepon poika käynnistelee soolouraansa toistamiseen, tällä kertaa Oskr-nimellä.
AC/DC julkaisi viime vuoden lopulla odotetun uuden albumin.
Hittejä tehtaillut rap-ryhmä ja ruotsalainen eurodance-tähti tekevät ensimmäistä kertaa yhteistyötä. Tavoitteet ovat korkealla.
Hietala kertoi tulehtuneista väleistä edellisten laulajien kanssa Ruostumaton-elämäkertakirjassaan.
Aksel myöntää mokanneensa, kun hän aiemmin tuli kiistäneeksi osallistuvansa tämän vuoden Uuden musiikin kilpailuun.