Etsi
Muusikko Mike Shinoda kertoo julkaisemansa kuvan yhteydessä, että ennen kuvan ottamista Chester Bennington oli juuri pyydetty mukaan bändiin.
Elias Kaskinen on tänään täyttänyt 25 vuotta.
Uusi kokoelma-albumi on nimeltään Under Cöver. Levy sisältää vuosina 1992-2005 nauhoitettuja kappaleita.
Mies on kovan kuumeen kourissa.
R&B-artisti Karri Koira haluaa, että jokainen hänen kappaleensa vastaa omaa visiota.
Räppäri viihtyy kesällä hyötyliikunnan parissa.
Yö-yhtyeen laulaja harmittelee trendiä, jossa lapsia yritetään saada alulle yhä myöhemmällä iällä.
Yhtyeen laulaja John Cooper kertoo, että hän ja hänen vaimonsa ottavat lapsensa mukaan kiertueille.
Limp Bizkit -yhtyeen Fred Durst muistelee kirjoituksessaan viimeistä kohtaamistaan Linkin Park -solistin kanssa.
Laulajalupaus versioi kesän kuumimman lattarihitin hitaana slovarina.