Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Tuottaja Hank Solo Suomen musiikkikentästä: "Haluaisin nähdä tyyppejä, jotka tuovat jotain uutta"

30.01.2017 18:00 - Reija Saarinen

Hank Solo häärii muun muassa Sannin taustalla.

Supertuottaja Hank Solo eli Henri Salonen, 28, häärii monien tunnettujen suomalaispoppareiden taustalla. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Sannin ja Kasmirin kanssa ja sen lisäksi kappaleita on syntynyt myös omaan sooloprojektiin.

Vaikka suomalaisella musiikkikentällä tarjontaa on, kaipaa Hank Solo tähtitaivaalle tyyppejä, jotka tekevät asioita totutusta poikkeavalla tavalla.

- Mielestäni Suomessa on edelleen tilaa hyville miespoppareille, jotka tekevät asian vähän eri tavalla. Haluaisin nähdä sellaisia tyyppejä, jotka tuovat jotain uutta. Kyllä meiltä edelleen puuttuu se Suomen Drake, joka asian oikeasti luontevasti ja amerikkalaisesti, Hank Solo kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Suurin syy siihen, ettei moista poppari suomessa vielä ole, löytyy Hank Solon mukaa kielestä.

- Se taipuu niin eri tavalla, että on vaikea löytää sellainen samanlainen maailma. Uskon kuitenkin, että se tulee vielä tapahtumaan. Amerikkalaisuus sekoittuu kuitenkin koko ajan enemmän suomalaiseen musiikkiin.

Hank Solon itse ei juurikaan kotimaista musiikkia kuuntele, vaan sydän sykkii jenkkimusalle.

- Olen kaikki ruokainen, mutta suomalaista musiikkia en juurikaan kuuntele. Juureni ovat bändimusiikissa ja indie rockissa ja sitä kuuntelen edelleen. Pääasiassa kuuntelen jenkkimusaa, kuten räppiä.

- Olen aina kokenut englanninkielisen popin tai hip hopin itselleni läheisemmäksi. Se vain puhuttelee enemmän.

"Kansainvälisesti merkittävää musiikkia"

Viime aikoina runsaasti esillä ollut Kanye West on Hank Solon mukaan suuri musiikillinen vaikuttaja, jonka kanssa yhteistyön tekeminen olisi unelmien täyttymys.

- Olisi mahtavaa päästä samaan studioon Kanye Westin kanssa. Vaikka hän viime aikoina on onnistunut sekoilemaan aika isosti, on hän kuitenkin suuri musiikillinen vaikuttaja.

- Voisin jopa sanoa, että musiikillisena vaikuttajana Kanye on ollut todella merkittävä viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Moinen yhteistyö suurten kansainvälisten nimien kanssa saattaa hyvinkin olla Hank Solon tulevaisuutta. Sinne lahjakas nuori mies ainakin kaikin voimin pyrkii.

- Toivon, että viiden vuoden kuluttua olen pidemmällä isojen unelmien tavoittelussa, eli siinä, että teen kansainvälisesti merkittävää musiikkia, joka puhuttelee ihmisiä maailman laajuisesti.

Hank Solon ensimmäinen itse laulamansa kappaleen voit kuunnella alta.

Lue myös: Supertuottaja Hank Solo lauloi kappaleensa ensi kertaa itse: "Biisi sai alkunsa sydämen perukoilta

Kilpailut

Uusimmat