Kuva: Mikko Räsänen

Janni Hussi uudessa kuvassa alasti kylvyssä - rusketusrajat selvästi esillä

22.09.2017 16:25 - Iiro Myllymäki

Janni Hussin jakama kuva on otettu naisen 26-vuotissyntymäpäivänä Maltalla.

Kirjoitimme aiemmin tällä viikolla, että fitness-kaunottaret Janni Hussi ja Eevi Teittinen ovat lomailleet yhdessä Maltalla. Nyt kaksikko on jo palannut Suomeen, mutta Janni Hussi on kertonut aurinkolomasta vielä uudessa blogipostauksessaan. Nainen on päivittänyt myös Instagram-tiliään uudella paljastavalla kuvalla.

Kuvassa Hussi nähdään nauttimassa vaahtokylvystä samppanjalasin kera. Kuvassa nähdään, että Hussi on matkallaan saanut kauniin rusketuksen pintaan, sillä bikinien jättämät rusketusrajat näkyvät selkeinä. Voit katsoa kuvan alta tai tästä linkistä.

Blogikirjoituksessaan nainen kertoo, että vaahtokylpy oli osa hänen synttärijuhlintojaan Maltalla. Naisen 26-vuotispäivä oli täynnä ihania yllätyksiä, kuten kukkalähetyksiä, spa-hoidon, suklaata ja samppanjaa.

”Päivän päätteeksi menimme vielä erääseen tilaisuuteen nauttimaan kolmen ruokalajin illallisen yhdessä ystävämme Jussin kanssa. Parasta seuraa, hyvää ruokaa huikeissa puitteissa ja lämmössä. Pari hyvää treeniä, poolia, duunia, rupattelua, naurua ja kylpy shampanjalla. Enpä keksi mitään miten olisi voinut synttärini paremmin viettää. Olen niin kiitollinen näistä ihmisistä ympärilläni”, Hussi kirjoittaa blogissa.

Lue myös: Janni Hussi yllättyi puhelimen käytöstään: "Järkyttävä tulos"

Lähde: Janni Hussin blogi

Kilpailut

Uusimmat