Kohuttu peppumissi seksikkäissä alastonkuvissa - vain hattu peittää kriittisimmät paikat
Brasilian Miss Peppu -kisoihin osallistuneen Andressa Urachin tuoreista kuvista ei paljasta pintaa puutu.
Viime vuonna Brasilian Miss Peppu -kisoissa toiseksi tullut Andressa Urach on luonut näyttävää uraa mallina - ja vähän myös bimbona. Kurveistaan tunnettu Urach on nähty etenkin bikini- ja alastonkuvissa.
Tuoreimmat Urachin kuvat julkaistiin tällä viikolla ja ne ovat peräisin brasilialaisen miestenlehden kuvauksista. Näyttävät kuvat julkaistaan Sexy-lehden syyskuun numerossa.
Näiden lisäksi vaaleaverikkö on kerännyt palstatilaa huomiota herättävillä tempauksillaan: Urach muun muassa strippasi Eiffel-torinin edustalla ja vehtasi puolialasti Miss Peppu -kisan toisen perintöprinsessan kanssa luksusjahdilla.
Kilpailut
Uusimmat
Kesäkuu oli globaalisti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin - Suomessa lämpötila pysyi maltillisena
Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Vantaalla - palomestarin mukaan palo sai alkunsa asunnon saunasta
Keski-ikäinen lehdenjakaja kuoli hirvikolarissa Salossa
Lentoliikenteen palveluja koskevaan työriitaan ei vieläkään löytynyt sopua - useat lakot uhkaavat yhä
Viime vuonna yli 300 000 maksoi riistanhoitomaksun - naisten osuus kasvanut vuosittain
Näytä lisää