Kuva: Bethesda

Huipputasoista räiskintää hengettömässä maailmassa – Arvostelussa: Rage 2 (PC)

21.05.2019 18:45 - Henri Laukka

Rage 2:n parasta antia on sulavasti toimiva räiskintämekaniikka, joka yrittää pelastaa pelin hengettömän ja tyhjän maailman ikeestä.

Bethesdan julkaisema ja Avalanche Studiosin työstämä Rage 2 on tätä kirjoittaessa myynyt maailmanlaajuisesti ihan mukavia määriä. Se on puskenut tiensä myyntitilastojen kärkeen muun muassa Briteissä, mutta jäänyt silti edeltäjänsä myyntiluvuista jälkeen lähes 100 000 kappaleen verran. Tulos ei ole silti missään nimessä huono pelille, joka ei sisällä lainkaan moninpelielementtejä yhteistyömoodista puhumattakaan, ja jonka peruskampanjan pelaa läpi alle kymmenessä tunnissa.

Peli alkaa tilanteesta, jossa maailmanlopun jälkeisen planeettamme raunioissa selviytyvän Rangerien joukkion tukikohtaan hyökätään. Taistelutaidoissa kunnostautuneet Rangerit lahdataan ja siviilit otetaan vangeiksi sotilasvallaksi julistautuneen Authority-armeijan toimesta.

Pelaaja hyppää valinnastaan riippuen nais- tai miessukupuolisen, viimeisen eloonjääneen Rangerin, Walkerin saappaisiin ja lähtee sotaretkelle Authorityä vastaan. Tämän retken aikana tavataan hahmoja, jotka ovat tuttuja pelisarjan ensimmäisestä osasta sekä uusia NPC-tuttavuuksia, jotka ovat hajuttomia ja mauttomia ihmismassan jäseniä.

(kuva: Avalanche Studios)

Pelin kliseisesti käynnistyvä juoni ei sykähdytä alussa, keskellä, eikä lopussakaan. Suuri syy siihen on täysin irralliselta tuntuva maailma. Voicelle ennakkohaastattelun antanut pelin taiteellinen ohjaaja Jeremy Miller kertoi taannoin Avalanchen miettineen tarkoin maailmasta löytyvät pienetkin yksityiskohdat ja sen, että kaikella olisi merkityksensä avarassa maailmassa kaaoksen keskellä. Valitettavasti tämä puoli on jäänyt pelkälle mietinnän tasolle, sillä pelin tyhjässä ja hengettömässä maailmassa ei tee mieli seikkailla ja tutkia paikkoja piirun vertaa.

Taiteelliselta puoleltaan ja suuntaukseltaan maailma toimii hyvin, mutta kaiken sisällöttömyys vaivaa jokaisella hiekkateillä ajetulla kilometrillä niin pahasti, että jopa liian harvoiksi jääviä Fast Travel -pisteitä käyttää todella mielellään. Se maailmasta ja sen teknisestä toteutuksesta täytyy kuitenkin positiivisena asiana sanoa, että laajuudestaan huolimatta pelissä ei ole lainkaan latausruutuja Fast Travel -siirtymiä lukuunottamatta. Jopa pelin viholliset ovat hengettömiä porukoita, joiden joukosta löytää ehkä kolme tai neljä erilaista sotilastyyppiä per ryhmittymä. Näiden liittoutumien historian ja tarkoitusperien tutkiminen ei kiinnosta missään vaiheessa piirun vertaa.

(kuva: Avalanche Studios)

Tyhjyys ja tylsyys vaivaavat pelimaailmaa siitäkin huolimatta, että sinne on ripoteltu runsaasti tekemistä. Vihollisten outpostit, piilotetut Arkit ja muun muassa tiesulut tuovat oman mausteensa maailmaan, mutta ne tuntuvat tekemisenä lähes pakkopullamaiselta puurtamiselta. Toistoa on liikaa eikä pelimaailmasta löydä oikeastaan mitään dynaamista ja erilaiselta tuntuvaa tekemistä. Pelin vitsikkään Mutant Bash Reality TV -ohjelman ja derbymuotoisten ajokisojen vetovoimakaan ei ole riittävää, vaan kerran pelin tarinalliseen juonenkulkuun pakotettuna hauskuuksia testattuaan pelaaja voi unohtaa nämäkin aktiviteetit. Pelin sisällöllinen ongelmallisuus korostuu siinäkin, että kaikki nämä maailmaan ripotellut tekemiset toimittavat myös sivutehtävien virkaa. Pelin varsinaisen kampanjaosuuden pelaa helposti läpi alle kymmeneen tuntiin ja se loppuu kuin seinään, jonka jälkeen alkaakin se satojen itseään toistavien outpostien grindaamiseen keskittyvä end game -osuus.

Heti alkumetreiltä lähtien on selvää, että Avalanche on panostanut pelin taistelumekaniikkaan äärimmäisen määrän henkilötyötunteja. Räiskintäpuoli pelistä on äärimmäisen hauskasti ja sulavasti toteutettu kokonaisuus, josta on vaikeaa löytää miinuksia. Taistelut ovat perusluonteeltaan vauhdikkaita pyrähdyksiä, joissa ei kannata jäädä paikoilleen, vaan sinkoille mieluummin taistelukentän puolelta toiselle tuplahyppien, liukuen ja vihollisten päitä räjäytellen. Jokainen ase toimii tilanteessa kuin tilanteessa, ja on pelaajasta itsestään kiinni, että mitä asetta haluaa käyttää. Tulitaisteluun saa vaihtelua erityisiä pelimaailmaan ripotelluista Arkeista löytyviä skillejä käyttämällä, ja nämä Slamit ja Shatterit uppoavat pelaajan taistelurutiiniin varsin saumattomasti. Räiskintää harrastaisi pelissä mielellään enemmän ja laajemminkin, mutta edellä mainittu tyhjässä maailmassa ajeleminen syö lyhyitä rytinöitä lukuun ottamatta suurimman osan peliajasta.

(kuva: Avalanche Studios)

Peli rullaa räjähdyksistä, luotisateesta ja laajoistakin vihollisjoukoista sulavasti, mistä lienee kiittäminen Avalanchen omaa Apex-pelimoottoria. Samaa moottoria on käytetty myös studion tuottamassa Just Cause -pelisarjassa. Graafisia yhtymäkohtia näiden kahden pelisarjan välillä on kuitenkin vaikea havaita, mikä on pelkästään positiivinen astia. Pelin ruudunpäivitys toimii omalla i5-8600K, NVIDIA RTX 2060, 16GB 2600Mhz DDR4 ja Samsungin SSD kovalevyllä varustetulla koneellani erittäin sulavasti Ultra-asetuksillakin, eikä mitään peliä rikkovia tai suoraan kaatavia bugejakaan tullut pelituntien aikana vastaan.

Rage 2 on siis räiskintäpelinä todella vakuuttava teos, jota leimaa ankeaakin ankeampi maailma. Pelin tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta sanottakoon se, että Avalanche on luvannut maailmaan lisää tekemistä kuukausittaisten päivitysten myötä. Näitä roadmapeja on tosin nähty aiemminkin muun muassa pahasti flopanneen Anthemin kohdalla, joten en pidättelisi hengitystäni Rage 2:n suhteen. Muutaman kuukauden kuluttua olemme tässäkin asiassa viisaampia.

Rage 2 on julkaistu PC:lle, Playstation 4:lle ja Xbox Onelle 14. toukokuuta 2019.

Lue myös: Sisarusten synkkä tarina – Arvostelussa: A Plague Tale: Innocence (PC)

Lue myös: Haastattelussa Rage 2 -pelin taiteellinen johtaja: Kaikella on tarkoituksensa kaaoksenkin keskellä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat