Kuva: Spiders

Kolonialistista magiaa - Arvostelussa: GreedFall (PC)

17.09.2019 16:15 - Henri Laukka

Takavasemmalta vuoden toisen kolmanneksen positiivisena yllättäjänä iskevä GreedFall on kiehtovalla teemalla varustettu löyhä yhdistelmä Dragon Agea ja Witchereitä.

”Erilaisena RPG-kokemuksena” mainostettu Spiders-pelitalon toimintaroolipeli GreedFall iskee allekirjoittaneen tutkalle täysin puskista, mutta onnistuu odotuksiin nähden yllättämään varsin positiivisesti. Parinkymmenen hengen ranskalainen pelitalo Spiders on jäänyt itseltäni täysin tiedostamatta, enkä ole pelannut yhtäkään lafkan aiempaa tuotosta. Jälkikäteen esimerkiksi The Technomancer -peliä tutkailtuani en tätä seikkaa juurikaan ihmettele, sillä peli jäi varsin pienen piirin tuotokseksi, vaikkakin julkaisijana tuossakin tapauksessa toimi nykyisellään varsin pirteästi päätään nostanut Focus Home Interactive.

GreedFallissa mystinen verisairaus on ottanut haltuunsa sivistyneen maailman. Ihmiskunnan valtaa pitävät ryhmittymät ovat lähteneet etsimään sairauden alkulähteitä ja parannuskeinoa myyttiseltä Teer Fradeen saarelta, joka edustaa pelissä eräänlaista ”uutta mannerta” jolle oikean maailman Kristoffer Kolumbuskin aikoinaan eksyi etsiessään meritietä Intiaan. Saarelta löytyy luonnosta ja sen keskellä eläviä alkuasukkaita ja muiden valtioiden uudisraivausmaisesti perustamia kaupunkeja, joiden muurien sisäpuolelta lähetetään sotilaita valtaamaan poliittisesti tärkeitä alueita valtioiden etu ja uuden mantereen rikkaudet silmissä kiiluen.

(kuva: Spiders)

Tähän poliittisesti tulenarkaan tilanteeseen lähetetään myös Congregation of Merchants -ryhmää edustava pelaajan hahmo, joka nimitetään eräänlaiseksi suurlähettilääksi pitämään yllä rauhaa, ainakin toistaiseksi aselevossa olevien valtioiden välillä. Samaan aikaan pitäisi löytää parannuskeino verisairauteen ja pitää saaren alkuperäisheimojen johtajat tyytyväisinä. Puhumattakaan omista kumppaneista, jotka edustavat kaikkia saarella asustelevia kansoja. Ei mikään helppo nakki, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Pelaajan edustaman valtion lisäksi pelissä on neljä päävaltiota. Bridge Alliance on selkeästi Ottomaanien valtakunnasta inspiraationsa saaneiden turbaanipäisten ja tummempi-ihoisten kaiffareiden ryhmä, joiden lanteilla keinuvat sapelit ja jotka pitävät jostain syystä räjähdyksistä. Thélèmeläiset ovat puolestaan espanjan konkistadoreista mallinsa saava syvästi uskonnollinen ryhmä, joka polttaa pakanoita ja heidän jumalina palvomiaan metsien hirviöitä roviolla. Nämä kaksi valtiota ovat ikuisessa sodassa keskenään pelaajan kotikansan ollessa sopiva väliinputoaja. Neljäntenä kansana puolestaan tavataan Teer Fradeen saarivaltakunnan alkuperäisasukkaat, Islanders, jotka kamppailevat selviytymisestä, kulttuurinsa säilymisestä ja esi-isiensä synnyinmaista kolonialisteja vastaan.

Merenkäynnillistä ryhmittymää pelissä edustavat puolestaan Nauts-nimellä kulkevat merimiehet. Nautit ovat merenkävijöiden kiistanalainen ryhmä, jota tunnutaan ylhäisempien ryhmien parissa arvostavan varsin vähän. Kasvoiltaan suorittamiensa urotekojen mukaan tatuoidut jylhät merien sankarit ovat työn raskaan raatajia, jotka menevät sinne, minne kukaan ei ole aiemmin mennyt ja joita vihataan heidän ronskien otteidensa ja suoran puheensa vuoksi. Toisena pienimuotoisena ryhmänä puolestaan toimii uudisraivaajien turvallisuudesta vastaava sotilaallinen ryhmä, Coin Guard, jonka palkkasotureidentäyteisiä harjoitustiloja löytyy jokaisesta suuremmasta ja pienemmästä kaupungista ja kylästä. Pelaaja joutuu tietysti sotkemaan sormensa myös näiden kahden ryhmän sisäisiin riitoihin ja tarinaan.

(kuva: Spiders)

Pääjuoneltaan GreedFall on hyvin mukaansatempaava kokonaisuus. Peli sisältää teemaltaan useita kiehtovia koukkuja, jotka hivelevät ainakin allekirjoittaneen mielikuvitusta. Kolonialistiseen uuden maailman kansoituksen ympärillä pyörivään tarinaan on ympätty niin alkuperäiskansojen sortoa, magiaa, mystisiä luonnonvoimia kuin vanhoja väkipyssyjä ja merenkäyntiäkin. Puhumattakaan salamurhista sekä poliittisista ja aseellisista juonista. Kaikki nämä teemalliset vinkeet kuulostavat melkoiselta sillisalaatilta, mutta Spiders on onnistunut yhdistämään koko hässäkän varsin mukaansa tempaavaksi ja koherentiksi ja mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi.

Pääjuonen tarina sisältää runsaasti eeppisiä ja mielenkiintoisia kohtauksia, mutta jättää toisaalta osan juonenkäänteistä varsin latteiksii ja silottelemattomiksi. Esimerkiksi tarinan aikana mukaan lyöttäytyvät kumppanit hyppäävät sankarin tai sankarittaren kelkkaan juurikaan asiaa harkitsematta, eikä heidän seurastaan pysty myöskään kieltäytymään. Tähän olisin kaivannut enemmän vaihtoehtoja, sillä muutamat kumppaneista ovat ärsyttäviä turhakkeita jotka eivät sovi omaan roolipelaamaani maailmankatsomukseen. Sivujuonenkäänteet ja tehtävät ovat myös osittain aika kliseisiä ja itseääntoistavia kamppeita, mutta pääasiassa peli on yllättävän hyvin kirjoitettu.

Lisäksi vanhaan kunnon Dragon Age: Origins tyyliin kumppaneiden kanssa porisemalla saa pointseja kahden välisiin suhdekiemuroihin. Systeemille ominaiseen tyyliin tarpeeksi irtopisteitä kerättyään pääsee sitten vällyjen väliin haluamansa kumppanin kanssa. Toisten kumppaneiden henkilökohtaiset tarinat ja tehtävät ovat muita kiinnostavampia, mutta niiden edetessä varsinaisen pääjuonen rinnalla jokainen niistä tuo mukavaa lisäsisältöä ja kiinnostavuutta juonenkulkuun.

(kuva: Spiders)

Ainoa enemmän negatiivinen asia pelissä on sen jo osittain vanhentunut graafinen ilme. Pienempiin alueisiin jaoteltu erämaa on toki varsin nättiä, joskin itseään toistavaa katseltavaa maastoa ja alueilla majailevat villlieläimet kiertää lyhyenkin pelaamisen jälkeen mieluummin kaukaa, kuin taistelee taas niitä samoja monstereita vastaan samalla tyylillä, kuin juuri kaksi minuuttia sitten tuli tehtyä. Lisäksi saarta täplittävät kylät ja kaupungit näyttävät ja tuntuvat kansakunnasta riippumatta toistensa kopioilta. On pelissä toki erikoisempia ja toisistaan erottuvampiakin lokaatioita, mutta pääasiassa samat kalliot ja puusto värittävät saaren tutkimista.

Muuten peli kyllä näyttää ja tuntuu tämän vuosikymmenen lopun tekeleeltä, mutta pienten yksityiskohtien hiomista olisi silti kaivannut. Ruudunpäivitys tuntui myös tökkivän läpi pelin ja parinkymmenen framen yhtäkkiset pudotukset olivat arkipäivää. Tämä tosin korjaantuu varmasti tulevien päivitysten myötä. Teknisestä kömpelyydestä kertoo jotain sekin, että esimerkiksi hahmojen kasvot ja fysiikka on varsin tönkköä ja mitään sanomatonta katseltavaa. Tönkköys korostuu myös pelatessa hiiri-näppäimistöyhdistelmällä, jolla liikkuminen on kuin tervassa tarpomista. Suosittelen siis ohjainta.

(kuva: Spiders)

Ohjaimen kanssa peli toimii myös hyvin taisteluteknisestä näkökulmasta. Itse aloitin pelin maagilla, jolla loitsujen nakkelu onnistui helposti ja luontevasti eri painikeyhdistelmiä käyttäen. Muita hahmoja ovat perinteisempi soturi sekä aseita ja ansoja käyttävä teknikko, ja ainakin oletan taisteluiden olevan näillä hahmoilla yhtä sulava kokemus. Kumppaneita saa mukaansa aina kaksi kerrallaan ja he tuovat myös taisteluihin oman mausteensa. Minkäänlaista kumppaneiden käskyttämistä pelistä ei tosin löydy, joten he tolskaavat omiaan pelaajan keskittyessä omaan tekemiseensä.

Taisteluiden aikana pelin The Witcher -vaikutteet tulevat myös esiin, sillä esikuvansa tapaan väistelemällä ja torjumalla pääsee taisteluissa pitkälle. Välillä pelaaja asetetaan myös taistelemaan haastavampia pomovihollisia vastaan. Näissä taisteluissa peli näyttää todelliset kyntensä, ja ne kynnet ovat terävät.

Loppusummauksena GreedFall onnistuu iskemään takavasemmalta ja yllättämään positiivisesti. Peli on kiehtova yhdistelmä mielikuvitusta kutittelevia teemoja, jonka parissa viihtyy pelitavasta riippuen 30-40 tuntia. Lisäksi peli tarjoaa uudelleenpeluuarvoa useiden eri loppuratkaisujen muodossa. Spiders on selkeästi ottanut kolonialistiseen roolipeliinsä vaikutteita Dragon Agesta ja Witcheristä, mutta onneksi nuo vaikutteet jäävät vähäisiksi eikä matkimista harrasteta liikaa.

GreedFall julkaistiin Playstation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle 10. syyskuuta 2019.

Lue myös: Taideteos, josta on vaikea löytää pahaa sanottavaa - arvostelussa: Control (PC)

Lue myös: Kaksin kappalein natseja vastaan - Arvostelussa: Wolfenstein: Youngblood (PC)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat