Kuva: Gearbox

Laiskasti uudistunut looter-shooter – Arvostelussa: Borderlands 3 (PC)

23.09.2019 11:45 - Henri Laukka

Borderlands 3 sisältää paljon uutta, mutta pysyttelee samalla turhankin tiukasti raivaamallaan ladulla.

Gearboxin rakastettu Borderlands-saaga sai tämän kuun alussa jatkoa, kun pelisarjan odotettu kolmas – tai jos Borderlands: Pre-Sequel lasketaan, niin neljäs – iteraatio saavutti digikauppojen hyllyt. Tai no yhden digikaupan. Suuressa viisaudessaan Gearbox päätti nimittäin lyöttäytyä yhteen Epic Gamesin kanssa ja julkaista peliä rajoitetun ajan ainoastaan Epic Game Storessa. Liike on toki aiheuttanut närää ympäri pelaajakuntaa, mutta jos myyntilukuja on uskominen, niin pelaajien ostohaluja päätös ei suitsinut laisinkaan. Borderlands 3 nimittäin rikkoi muun muassa VG247-sivuston artikkelin mukaan kaikki Gearboxin aiemmat ennätykset ja myi kuin häkä heti julkaisunsa jälkeen. Tämä ei tietysti ole mikään ihme, sillä varsinkin pelisarjan kakkososa on iskostunut pelisarjan fanien sydämiin huippuhauskan end game grindauksensa myötä.

Itsekin pelisarjan aiemmat osat pelattuani odotin trilogian (tetralogian) tuoreimmalta osalta paljon, enkä joutunut pettymään. Peli on niin toiminnaltaan kuin laajuudeltaankin eeppistä viihdettä, jonka parissa viettää mukavasti pitkiä iltoja bandiitteja, kultisteja ja erilaisia mielikuvituksellisia monstereita listien ja kimaltavilla väreillä koristeltuja aseita ja varusteita farmaten. Kaikesta paistaa pelimekaaninen viimeistely, devaajien ammattitaito sekä eräänlainen rakkaus omaa lempilasta kohtaan. Jokaisen nurkan takana tuntuu odottavan yllätyksiä, hauskoja viittauksia muihin popkulttuurin tuotoksiin tai uusia alueita, joita tutkii todella mielellään. Kaikki on uutta, ihanaa ja ihastuttavaa! Tiettyyn pisteeseen asti.

Borderlands 3:ssa on nimittäin yksi perustavaa laatua oleva ongelma ja se on se, että peli pysyttelee turhankin tiukasti raivaamallaan ladulla. Alkuperäisenä looter-shooterina itseoikeutetusti mainostettu peli uudistaa itseään graafisesti ja tarinallisesti, mutta samanaikaisesti pelaaja huomaa jatkuvasti kysyvänsä itseltään, että: ”Pelataanko tässä nyt täysin uutta peliä vai onko tämä juttu nähty jo joskus aiemmin?” Vastaus kysymyksiin kuuluu, että kyllä ja on. Peli on hyvässä ja pahassa sitä samaa Borderlandsia, kuin on jo nähty kolmen ison pelin verran.

(kuva: Gearbox)

Borderlandsin vahvuutena on kautta aikojen ollut pelisarjan räävitön ja yllättävä huumori, mutta valitettavasti tässä on tullut raja vastaan jo aikaa sitten. En tiedä johtuuko se siitä, että siinä missä pelaajakunta on kasvanut ja aikuistunut vuosien vieriessä niin pelisarja itse on jäänyt sinne pieru-, kakka- ja öhö-öhö-huumorin asteelle, vai siitä, että samat asiat voidaan tehdä vain niin monta kertaa uusiksi ennen kuin ne toistavat itseään, mutta Borderlands ja sen otanta huumorin vaikeaan taiteeseen vaikuttaa kolmannen osansa myötä menettäneen teränsä. Toki vitsipatteriston joukosta löytyy myös hörähdyksiä aiheuttavia lonkkalaukauksiakin, mutta pääasiassa huumori kukkii aiempien osien jo vuosia sitten kompostoimalla alueella.

Omalla kohdallani peli alkoi tökkiä ja toistaa itseään jo jossain kymmenen tai viidentoista pelitunnin kohdalla. Parissa kymmenessä tunnissa aloin jo toivomaan, että tarina päättyisi pian. Pääsyy tähän on käsikirjoituksen heikohko laatu. Huomasin nopeasti ennakoineeni kaikki vastaan tulleet juonenkäänteet, odottavani malttamattomana, että NPC-hahmot lopettavat puheripulinsa ja antavat minulle seuraavan tehtävän sekä keskittyväni kaikkeen muuhun kuin siihen mitä juonenkannalta kullakin hetkellä merkittävin hahmo korvanappiini tiedottaa. Pelin edetessä taistelutkin tuntuivat kääntyvän tylsäksi pakkopullaksi ja huomasin puutuneeni jatkuviin skag-, bandiitti-, kultisti- ja sotilaslaumojen lahtaamiseen ja mieluummin vain juoksevani alueiden ja vihollislaumojen läpi kohti jossain kartan kätköissä odottavaa tehtävää.

Pelin edetessä esiin putkahtelee liuta edellisistä peleistä tuttuja hahmoja, jotka tuovat mukaan tietynlaista tuttuuden tuntua, mutta vanhat tutut jätetään kuitenkin sopivasti taka-alalle eikä tarinaa aleta liiaksi petaamaan nostalgia-arvojen varaan. Käsikirjoitus on kuitenkin tehty tässäkin tapauksessa niin läpinäkyväksi, että mitään hahmojen yllättäviä tilanteita hahmojen esittelyt eivät aiheuta. Lintumiehestä tai nyrkkejä heiluttavasta lihaskimpusta puhuttaessa arvaa saman tien, että kenestä takavuosien tutusta kaverista on kyse. Hahmot eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta myöskään ole juuri kasvaneet vuosien varrella vaan samat arvet ja kipupisteet värittävät dialogia myös Borderlands 3:ssa.

(kuva: Gearbox)

Ei peli kuitenkaan mikään sysihuono kokonaisuus ole missään nimessä. Se missä Borderlands 3 loistaa on sen alkuperäinen missio, eli looter-shooter-genren messiaalle ominainen ase- ja varustekavalkadin moninaisuus. Vihuilta ja arkuista paljastuvat aseet ovat poikkeuksetta erilaisia ja hauskoja kamppeita, jotka omalta osaltaan kyllä lievittävät itseään toistavien taisteluiden tylsähköä rytmiä. Eri asevalmistajien aseita leimaavat omat ominaiskilkkeensä, ja esimerkiksi Jacobs-pyssyjen vanhahtava ja mutkaton tyyli sopi oman hahmoni pelityyliin erinomaisesti. Joidenkin asevalmistajien tykit puolestaan osaavat muun muassa lataamisen hetkellä muuntautua käveleviksi turreteiksi, ampua kymmenen erilaista elementtivahinkoa tuottavaa ohjusta kerrallaan tai luoda tähdätessä pelaajan eteen suojakentän, joka kimmottaa kohti tulevat ammukset takaisin ampujaansa kohti. Jokaiselle pelityylille löytyy omat aseensa ja niiden kerääminen ja vertaileminen on hauskaa puuhaa.

Oman hauskuutensa peliin luovat myös eri hahmot, joita on – ainakin ennen DLC-julkaisuja – neljä kappaletta. Amara edustaa jo pelisarjan edellisistä osista tutuksi tullutta Siren-hahmoluokkaa, joka tuo taistelukentälle tuhoa maagisten kykyjensä muodossa. FL4K on puolestaan robottimetsästäjä tai Beast Master, jonka mukana kulkee jatkuvasti lemmikki, joka kurmottaa käskettäessä ympäröiviä vihollisia. Moze taasen on hahmona perinteisempi rynkyistä tykkäävä sotilas, joka kykenee kutsumaan avukseen oman robottipuvun, mechin, tuhoa kylvämään. Omaksi hahmokseni valikoitui porukan vakooja, Zane, joka pystyy kutsumaan avukseen vihollisia ammuskelevan droonin, luomaan eteensä suojaavan muurin tai sitten vihollisen tulen puoleensa vetävän kaksoisolennon hologrammin. Kaikki hahmot tuntuvat erilaisilta pelata ja vaikka niiden toimintakyvyt ovat täysin erilaisia, niin ne tuntuvat myös mukavan tasapainoisilta. Yksi hahmo ei siis ole vahvempi ja voimakkaampi kuin toinen.

(kuva: Gearbox)

Peli iskee pöytään myös liudan elämänlaadullisia muutoksia. Kirosin jo pelisarjan ensimmäisen osan aikaan, että miksi ihmeessä ammusautomaateista ei saa kerralla ostettua kaikkia ammuksia täyteen. Sama kiroilu jatkui Borderlands 2:n sekä Pre-Sequelin aikaan, mutta nyt, herran vuonna 2019, asiaan saadaan vihdoin korjaus. Lisäksi peli tarjoilee heti alusta saakka mahdollisuuden fast travelata jo löydettyjen matkustuspisteiden luokse mistä päin karttaa haluaa, joten varsin laajalle pinta-alallekin venyvät kentät supistuvat paremmin jalkapelillä kuljettaviksi alueiksi ja tehtävien palauttaminen helpottuu. Myös pelisarjan ikonisia Catch-A-Ride-autotalleja on ripoteltu isommille alueille runsaasti, joten tässäkin suhteessa hommaa on helpotettu. Ajoneuvoja on myös useampia erilaisia ja jokaiseen löytyy pelimaailmasta uusia osia, joten pirsseihin on tuotu edes pienoisia kustomointivaihtoehtoja.

Graafiselta anniltaan peli on kuin Borderlands 2.5. Uudistusta on kieltämättä tapahtunut ja peli näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta ainakin kansankielellä Borderlandsin käyttämää ns. ”cel-shading” -tekniikkaa hyödyntämällä pääsee graafisesti vain tiettyyn pisteeseen asti, ennen kuin vaihtoehdot loppuvat kesken. Myönnettäköön, että en ole missään nimessä graafikko tai tiedä pelien koodauksesta tai grafiikkamoottoreista kuin pintaraapaisun verran, mutta Borderlands 3:a pelatessa tuntuu näin pelaajan näkökulmasta, että Gearbox on ottanut tällä graafisella tyylillä ryyditetyn pelinsä ulosannista irti kaiken mahdollisen. Animaatiot ovat sulavia, maailma niin kaunis kuin se vain voi olla ja räjähdykset sekä muut partikkeliefektit valtavan hienosti toteutettuja. Internetin syövereissä pelistä muhii liuta kriittisiä arvioita, jotka parjaavat teknistä suorituskykyä alimpaan helvettiin, mutta omalla tietokoneellani (i5-8600K, RTX 2060, 16GB 3200Mhz DDR4, 500GB SSD) peli pyöri DirectX11:sta käyttämällä varsin mallikkaasti. Peli tukee myös DirectX12:sta, mutta tämä tuki oli vielä julkaisuvaiheessa beta-asteella enkä saanut itse peliä tällä rajapinnalla edes käynnistymään.

Loppujen lopuksi Borderlands 3 on juuri sitä mitä siltä voi odottaakin. Enemmän tai vähemmän tuttua kampetta, jonka laaja maailma, miljoonat asevaihtoehdot, väsähtänyt huumori sekä kankea ja viilaamaton käsikirjoitus kyllä pitävät otteessaan hetken aikaa. Ennen kuin pelaaja tajuaa Gearboxin kierrättävän sitä samaa vanhaa kaavaa, jolla myytiin miljoonia pelejä jo useita vuosia sitten. Mutta ei siinä, kyllä tästä varmasti fanit tykkäävät.

Borderlands 3 julkaistiin PC:lle, Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle 13.9.2019

Lue myös: Kolonialistista magiaa - Arvostelussa: GreedFall (PC)

Lue myös: Taideteos, josta on vaikea löytää pahaa sanottavaa - arvostelussa: Control (PC)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat