Kuva: Shutterstock

Lapsettomat Hanna ja Joona avoimena: Pahin lause, jonka voit sanoa pitkään yrittäneelle

28.08.2019 16:45 - Milena Raappana

Moni tavallinen sanamuoto tai teko voi tuntua lapsettomasta pahalta.

Seurustelua, yhteinen koti, naimisiin ja lapsia. Siinä tavanomainen parisuhteen kaava, jonka Hanna ja Joona ajattelivat toteutuvan kohdallaan. Kaikki sujuinkin oletetulla tavalla, kunnes pariskunnalle tuli ajankohtaiseksi yrittää saada lapsia. Puolen vuoden jälkeen Hanna kuitenkin huomasi olevansa raskaana. 

- Silloin oli onnellinen ja innostunut, mutta ei oikeastaan miettinyt sen kummempia. Sitä ajatteli, että tämä kuuluu tähän polkuun, Hanna selittää, johon Joona lisää, että läsnä oli myös helpotuksen tunnetta. 

Valitettavasti keskenmeno tuli raskauden varhaisessa vaiheessa. Pettymys oli suuri, mutta molemmat sanoivat Selviytyjät - Tarinoita elämästä -podcastissa, että toivo oli vielä läsnä. Ensimmäistä keskenmenoa kuitenkin seurasi toinen.

Vastoinkäymiset ovat lähentäneet pariskuntaa ja he ovat keskustelleet asioista paljon. Hanna kuitenkin tuo esille, että Joonan tuntemuksia ei yhtä paljon käsitelty siinä hetkessä, vaan vasta jälkeenpäin. 

Kun toimittaja Teemu "Pastori" Potapoff kysyy Joonalta, miten hän otti ensimmäisen keskenmenon, miehen äänestä kuulee tuskan. 

- Olihan se musertava ihan jo siitä periaatteellisesta syystä, että se on kuitenkin pieni kuolema. Aika läheisen kaverin kuolema. Ensisijainen huoleni oli kuitenkin Hannasta, miten hän selviää ja miten hän pärjää. Itse yritin pysyä rauhallisena ja järkevänä. Siinä kokee itsensä todella voimattomaksi. Teen kaikkeni ja vähän enemmänkin, mutta se ei riitä, Joona kertoo. 

Hannalle ja Joonalle ei ole siunaantunut lapsia lapsettomuushoidoista huolimatta ja se on saanut etenkin Hannan tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. 

- Se on yksi pahimmista tunteista. Esimerkiksi naisten saunaillassa, jos kaikki muut ovat äitejä, puheenaiheet lähes välittömästi menevät lapsiin. Eikä ole enää ystäviä, joille voisi soittaa, että nähtäiskö, koska yleensä se on äiti, nainen, joka on sen lapsen kanssa kiinni. Se vaikutti minulla todella paljon ystäväpiiriin. Elämämme on niin erilaista, Hanna kuvailee. 

Pariskunta kuvailee myös, miten paljon yhteiskunnan painostus lasten saamiseen vaikuttaa pieniinkin asioihin, kuten ihmisten sanavalintoihin tai asenteisiin. 

- Nyt vasta, kun on itse joutunut tällaiseen tilanteeseen haluamattaan, on huomannut, miten helppo on kysyä avausrepliikkinä illallispöydässä: "onko teillä lapsia?" Nämä ovat todella hankalia small talk -aiheita, kun lähdetään heti siihen syvimpään päähään. Vaikka heillä olisikaan tarkoitus loukata, Joona kertoo. 

- Sanamuoto lapsen hankkiminen on aika iso kirosana, koska niitä ei oikeasti hankita, niitä saadaan. Perhe-sana on monipuolinen, mutta sillä yleensä tarkoitetaan lapsiperheitä. Jos alkaisi liikaa analysoimaan, monista lauseista pystyisi loukkaantumaan. Olen yrittänyt olla noteeraamatta niitä, koska tiedän, ettei kukaan tee sitä tahallaan, Joona jatkaa. 

Myöskin pariskunnan kolmioissa olevaa ylimääräinen huone oli tarkoitettu työhuoneeksi, mutta ystävät kylään tullessaan vitsailivat siitä tulevan lastenhuone. Mikä on kaksikon mielestä pahinta, mitä lapsettomalle pariskunnalle voi sanoa?

- Pahin, mitä voit tehdä, kun kuulet, että joku on yrittänyt pitkään ja luopunut toivosta on sanoa: "Mä tunnen semmosen pariskunnan, joka oli pitkään lapseton ja sitten ne saivat lapsen. Kyllä teilläkin on toivoa.", Joona sanoo. 

Kuuntele koko jakso alta tai RadioPlaysta

Lue myös: Masennusta sairastava Diana jäi lääkekoukkuun: 'Eroon pääseminen kuin heroiinista vieroittuminen'

Lue myös: Mikko joutui järkyttävään onnettomuuteen normaalilla työkeikalla - "Ajattelin, että tänne jään"

Lue myös: Nyyti joutui lapsena rankan hyväksikäytön uhriksi: "Palkaksi hän sai raiskata minut"

Kilpailut

Uusimmat