Kuva: Shutterstock

Masennusta sairastava Diana jäi lääkekoukkuun: 'Eroon pääseminen kuin heroiinista vieroittuminen'

24.08.2019 13:15 - Milena Raappana

Yli 20 vuotta masennusta sairastanut Diana jäi lääkärin määräämiin lääkkeisiin pahasti koukkuun.

"Masennus on kuin musta pressu, jonka läpi ei näe mitään." Tällä lauseella yli 20 vuotta masennusta sairastanut Diana kuvailee mielenterveysongelmaansa.

Diana oli jo lapsuudessaan koulukiusattu, millä hän uskoo olevan merkittävä vaikutus hänen sairastumiseensa. Selviytyjät - Tarinoita elämästä -podcastissa hän kertoo olleensa jatkuvassa stressitilassa, mikä vaurioitti silloin vielä kehittyvää stressinsietokeskusta. Lisäksi Diana on intersukupuolinen, mitä on jatkuvasti kyseenalaistettu muiden toimesta. 

Kun masennusjakso ensimmäisen kerran iski Dianalle, hän ei päässyt pariin viikkoon sängystä ylös. Tämän jälkeen masennus tuli sykleissä. Kaiken lisäksi hän sairastui myös paniikkihäiriöön. 

- Olen kokeillut varmaan kaikki markkinoilla olevat lääkkeet. Paniikkihäiriöön sairastuttuani menin yksityiselle lääkärille ja kas kummaa meni 10 minuuttia, kun lääkäri kirjoitti minulle Rivatril-reseptin, joka on vahva benstodiatsepiini, johon jää helposti koukkuun, Diana kertoo. 

Hän jäikin lääkkeeseen pahasti koukkuun vuoden ajaksi, sillä sen tehon ylläpitämiseksi annostusta pitää jatkuvasti nostaa. Sivuvaikutukset ovat myös raskaat ja Diana päättikin yrittää omin neuvoin vieroittautua lääkkeestä. 

- Tuli tunne, että kuolo korjaa, vaikka yritin asteittain vieroittautua. Niinpä menin sitten A-klinikalle. Ajattelin, että herran jumala menen sinne kaikkien alkoholistien ja narkkaireiden kanssa, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. Klinikan johtava lääkäri sanoi, että tämä on suurin piirtein kuin vieroittautuisit heroiinista, Diana kuvailee. 

Muutkaan mielenterveyslääkkeet eivät saa hänen puheissaan ylistystä.

- Mitään keinoa ei ole mitata serotoniinitasoja aivoista eli silloin se on pseudolääketiedettä. Niiden teho perustuu siihen, että ne turruttavat ihmisen tunteita. Niinpä ne turruttaa myös masennusta, ahdistusta tai sen kokemusta. 

Parhaimman avun masennus- ja ahdistusoireisiin Diana on saanut kannabiksesta. Hän kuitenkin sanoo, ettäpäivittäin suurina määrinä käytettynä hän kokee sen lisäävän masennusta. Kysyttäessä mielipidettä siihen, miksi Suomessa ei olla avoimia kannabiksen käyttöön lääkinnällisessä tarkoituksessa Dianalla on yksiselitteinen vastaus. 

- Lääkejätit, koska se ei ole välttämättä niille niin tuottavaa ainakaan vielä. Kyllähän ne sen haluaisivat valjastaa käyttöönsä, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa osavaltioissa, joissa kannabis on hyväksytty lääkinnäliseen käyttöön, ihan muut tahot kasvattavat sitä kuin lääkefirmat. 

Kuuntele koko jakso alta.

Lue myös: Nyyti joutui lapsena rankan hyväksikäytön uhriksi: "Palkaksi hän sai raiskata minut"

Lue myös: Yksi bileilta muutti Juha-Pekan elämän: "Roskiksen kannen päältä vedin ekat pirit ja taivas oli auki"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat