Kuva: Emmi Moilanen

Kari Tapion pojilla tärkeä rooli uutuuselokuvan kulisseissa: "Joona kertoi asioista hyvin avoimesti"

13.09.2019 16:45 - Emmi Moilanen

Näyttelijä Matti Ristinen nähdään Olen suomalainen -elokuvassa artisti Kari Tapion roolissa.

Näyttelijä Matti Ristinen, 45, nähdään artisti Kari Tapion roolissa syksyn uutuuselokuvassa Olen suomalainen. Ristinen kertoo Iskelmän Satu Kotosen Sadun sunnuntaivieras -podcastin tuoreessa jaksossa, että Kari Tapion musiikki on ollut aina läsnä hänen elämässään.

- Kari Tapion musiikki on soinut aina, kun olen ollut olemassa. On kuulunut radion ääniaalloilla, autoradiossa ja kaikkialla, Ristinen muistelee.

Näyttelijä on myös sitä mieltä, että vaikka elokuva kertoo legendaarisen artistin tarinaa, se on kuvaus myös suomalaisista.

- Elokuvan nimi ei ole Kari Tapio, vaan Olen suomalainen. Ajattelin, että se on ehkä kuitenkin elokuva enemmän meistä suomalaisista. Jos laitettaisi pienviljelijä Kari Tapion tilalle ja kerrottaisi sama tarina, niin siinä olisi kuitenkin yhtä lailla tunnistettavaa. Haluaisin nähdä sen ikään kuin isommassa kaavassa.

- Paljon on Kari Tapion elämästä viitteitä, mutta fiktiotahan tässä tehdään eikä dokumenttia. Kiinnostava projekti kaikin puolin, eikä haittaa, jos minua nyt vähän aikaa pidettäisi Kari Tapio replikana, Ristinen nauraa.

Uutuuselokuva käsittelee myös vaikeita teemoja, kuten runsasta alkoholinkäyttöä. Ristinen pohtii, että tämä kamppailu on ehkä yksi niistä asioista, joka teki artistista osaltaan ”inhimillisen ja samaistuttavan joka miehen,” joka oli rehellisesti sitä mitä oli.

- Käsittelin roolia tehdessäni niin, että se oli yksi osa Karin elämää. Sitten on perhe, isyys ja se, kuka Kari Jalkanen on. Se minua kuitenkin siinä päällimmäisenä kiinnosti, että mitä siellä pään sisässä tapahtuu.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

Kuva: Emmi Moilanen (kuva: Emmi Moilanen)

Useita pitkiä puheluja

Elokuvan teon aikana Ristinen muun muassa kuunteli Kari Tapion vanhoja haastatteluja, jotta oppisi samankaltaista äänenkäyttöä. Ristinen kiittelee myös ohjaaja Aleksi Mäkelää saamastaan tuesta, eikä näyttelijä ole ”varmaan koskaan puhunut kenenkään kanssa niin paljon puhelimessa.”

Suurta kiitosta Ristinen antaa myös Kari Tapion pojille.

- Koen erittäin tärkeänä tämän roolityön kannalta, että minulla oli tosi avoin suhde Karin poikiin ja etenkin Joonaan, jolle sain soittaa oikeastaan milloin vain, ja pitkiä autoajeluita puhuttiin hänen kanssaan puhelimessa. Joona hyvin avoimesti ja peittelemättömästi kertoi asioita.

Mitä muuta Ristinen kertoo elokuvan teosta ja roolihahmon omaksumisesta? Entä kuinka näyttelijältä sujuu laulaminen? Kuuntele Sadun Sunnuntaivieras -ohjelman tuorein jakso kokonaisuudessaan alta.

Lue myös: Mariska haluaisi pyytää monilta anteeksi: "Pääsee melkein itku"

Lue myös: Laulaja Irina vanhemmuuden vaikeista puheenaiheista: "Seksistä puhutaan usein saarnaavaan sävyyn"

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat