Kuva: Niki Miettinen

Mariska haluaisi pyytää monilta anteeksi: "Pääsee melkein itku"

08.08.2019 16:45 - Emmi Moilanen

Artisti kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa olleensa nuorempana "isot suojamuurit omaava räyhäpää."

Muusikko Mariska, 40, kertoo tämän viikon Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa iän tuoneen mukanaan ripauksen pehmeyttä sekä kykyä tarkastella kriittisemmin omaa toimintaa. Artisti toteaa Iskelmän Satu Kotoselle tämän näkyvän erityisesti ristiriitatilanteissa.

- Olen ollut aika isot suojamuurit omaava räyhäpää, sanoisinko näin kiteytetysti. Uskon, että aika paljon on tapahtunut semmoista, että on kuoriutunut säröä veke.

Mariska kertoo Kotoselle kantavansa mukanaan monia sellaisia asioita, joihin ei voi jälkikäteen enää vaikuttaa millään muulla tavalla kuin omalla asennoitumisella.

- Jos voisi ottaa jotain opiksi. Opiksi ei voi periaatteessa ottaa, jos ei ole mennyt tötöilemään. Kadun monia asioita, mutta myös hyväksyn, että tämän ilmeisesti piti mennä näin, Mariska toteaa.

'On monta ihmistä, joilta haluaisin pyytää isosti anteeksi'

Mariskan mukaan katumusta aiheuttavia seikkoja ovat esimerkiksi ne tilanteet, joissa on ”tavalla tai toisella vahingoittanut itseä tai muita.”

- Perus ihmisenä olon taito ja taidottomuus, ne ovat sellaisia mistä minä ainakin poden eniten. Saattaa tulla hyvinkin pitkien aikojen takaa, vaikka jostain ala-asteelta, missä ei ole osannut olla millään tavalla empatiakykyinen toista kohtaan. Tämmöisiä, minulla pääsee melkein itku, kun mietin, kuinka julma ihminen voi olla.

Mariska kertoo, että hänen menneisyydessään on ihmisiä, jotka toivoisi vielä tapaavan uudelleen. Osalta hän on päässyt jo pyytämään anteeksi.

- On muutamia tyyppejä, joista en tiedä yhtään onko heitä olemassa tai mitä he tekevät. Kyllä minulla on tällainen, lista, siellä olisi monta nimeä, joihin olisi kiva törmätä ja pyytää isosti anteeksi. Ehkä sitten joku päivä, artisti toivoo.

Entä mitä sanaa Mariska käyttää hyvin harvoin lyriikoissa ja puhuessaan? Kuuntele Sadun Sunnuntaivieras -ohjelman tuorein jakso kokonaisuudessaan alta.

Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Laura Voutilainen kertoo kiperimmät keikkatilanteensa: "En suostunut jatkamaan"

Kilpailut

Uusimmat