Kuva: AOP

Masennus meinasi olla Hannes Hyvöselle kohtalokas: "Oli lähellä, että en olisi täällä enää"

26.12.2019 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hyvönen turvautui tuskassa myös päihteisiin.

Hannes Hyvösen, 44, elämässä alkoi synkkä kierre, kun hänen jääkiekkouransa loppui. Mies kärsi kovasta masennuksesta ja se meinasi olla myös kohtalokasta.

- Masennus vei minut hoitoon ja se oli hyvä. Kävin ihan pohjalla ja oli hyvin lähellä, että en olisi täällä enää, Hyvönen kertoi toimittaja Lauri Kujanpäälle Häive-podcastissa.

- Oireet tulivat minulle jääkiekkouran jälkeen, sillä silloin loppui kaikki se, mitä on aina tehnyt. Yksinäisyys ja se tunne, että ei ole enää mitään, nostivat ahdistusta. Tämä johti ikävään paineeseen rinnassa ja kaikki voimat katosivat. Vaikka päälle päin näytin edelleenkin hyvältä, niin sisältä olin täysin rikki.

Hyvönen yritti todistella tuhlaamalla, että voi hyvin.

- En uskaltanut sitä huonoa oloa myöntää enkä näyttää. Yritin esimerkiksi tuhlaamalla näyttää, että kaikki on hyvin, vaikka niin ei todellakaan ollut.

Hyvönen oli hetken aikaa kodittomana ja haki apua erilaisista päihteistä.

- Alkoholi ja kipulääkkeet olivat turruttamassa sitä jatkuvaa ahdistusta. Kyllähän se helpottaa siinä hetkessä, mutta seuraavana päivänä kaikki on kahta kauheempaa. Se on sellainen helvetin kierre, josta on vaikeaa päästä irti.

Hyvönen kertoo haastattelussa, että tuohon aikaan hänellä ei juurikaan ollut ystäviä. Kuitenkin miehen eräs tuttu vei hänet lopulta hoitoon.

- Sanoin sitten puolitutulle, että en jaksa tätä pa*skaa enää ja luovutan elämäni. Tämä tuttu sitten haki minut ja vei minut hoitoon. Siitä pikkuhiljaa aloin parantumaan ja tietenkin se vaati paljon töitä, että oli itsellä voimia tehdä se iso ratkaisu, jossa muutin kaiken elämässäni.

Lääkehoidon lisäksi Hyvönen löysi apua elämänsä yhdestä tärkeimmästä asiasta: Urheilusta.

- Lääkkeet auttoivat nukkumaan ja syömään, mutta niistä tuli myös ikävä olo. Suurin löytö oli se, että löysin taas kipinän urheiluun ja halusin jälleen pitää itsestäni huolta. Se on aina ollut minulle paras lääke.

Voit kuunnella Hannes Hyvösen haastattelun alta tai suoraan Radioplay-sovelluksesta. Kaikki Häive-podcastin jaksot löydät täältä.

Lue myös: "Jos kuolen, niin sitten kuolen" - Uniikki avoimena paniikkihäiriöstään ja sen hoidosta

Lue myös: Olli Herman ei pelkää näyttää rakastumistaan - jakaa nyt simppelin parisuhdevinkkinsä

Lue myös: Ennen Archie Cruz saattoi vetää keikan kaatokännissä - juhlimisella oli kuitenkin seurauksensa

Kilpailut

Uusimmat