Kuva: Mona Salminen

Televisiosta tuttu huippukokki Sirly Ylläsjärvi paljastaa yllättäen: "Isäni kidnappasi minut"

17.04.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Huippukokki paljasti yllättäen välikohtauksen menneisyydestään, josta ei ole aiemmin puhunut julkisuudessa.

Huippukokki Sirly Ylläsjärvi, 34, tunnetaan useista televisio-ohjelmista ja sosiaalisesta mediasta. Hän on esiintynyt niin Masterchefissa, Kokkisodassa kuin Diilissäkin.

Menestyksen alle mahtuu kuitenkin paljon. Ylläsjärvi puhuu yllättäen uusimmassa Elämäni Lappi -podcastin jaksossa siitä, kuinka hänen isänsä kidnappasi hänet lapsena.

(kuva: Marko Vasara)

Ylläsjärvi syntyi vuonna 1987 Virossa, joka kuului tuolloin osaksi silloista Neuvostoliittoa. Elämä Neuvostoliitossa oli epävakaata ja köyhää. Huippukokki muistelee, kuinka heidät opetettiin jo varhain piiloutumaan puiden alle, mikäli lentokone lentää taivaalla.

Isän runsas alkoholinkäyttö oli osa Ylläsjärven lapsuutta. Vanhan viinan katku ja isän oksentelu tulivatkin tutuksi jo nuorena. Vaikka alkoholia kului, ei isä kuitenkaan ollut koskaan väkivaltainen lastaan kohtaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Isä rakasti ja kaipasi lastaan alkoholismistaan huolimatta.

Isä kaappasi lapsen pihaleikeistä

Ylläsjärvi kertoo muistavansa leikkineensä kerrostalojen ympäröimällä pihamaalla äitinsä valvovan silmän alla. Huippukokin vanhemmat olivat tuolloin eronneet ja äiti odotti toista lastaan. Äiti oli päästänyt Ylläsjärven silmistään pyykkien ripustamisen ajaksi, ja tässä ajassa tyttö oli kadonnut.

Naapuri tiesi kertoa, että isä oli hakenut lapsen kuorma-autolla.

Tuohon aikaan puhelimia ei löytynyt jokaisesta talosta, eikä niin ikään Ylläsjärven äidillä ollut mitään, millä soittaa apua. Hän kiirehtikin yleisöpuhelimen äärelle soittamaan Ylläsjärven isoisän avukseen.

Tuntien etsimisen jälkeen äiti ja Ylläsjärven isoisä tavoittivat kuorma-auton, jonka kyydissä pihalta kaapattu lapsi oli. Ylläsjärvi kertoo kuulleensa, että tapahtumat olivat kuin elokuvista. Hänen isoisänsä oli pysäyttänyt auton ajamalla oman autonsa poikittain keskelle tietä pakottaen näin kuorma-auton pysähtymään. Tämän jälkeen Ylläsjärvi saatiin takaisin äitinsä huomaan.

Vaikka Ylläsjärvi kuvailee lapsuutensa olleen rankka, hän ei ole katkera isälleen. Hän kertoo oppineensa elämään ilman isäänsä, mutta sen sijaan hänen isänsä on joutunut tiedostamaan tehneensä huonoja valintoja elämässään.

- En ole katkera asiasta, eikä minulla ole tarvetta solvata häntä. Tiedän asian olleen vaikeampaa hänelle kuin minulle, huippukokki summaa.

(kuva: Marko Vasara)

Oma avoimuus havahdutti

Ylläsjärvi kertoo, ettei ollut suunnitellut puhuvansa menneisyydestään podcastissaan, mutta asia vain nousi hänen mieleensä kesken jakson. Jaksossa Ylläsjärvi keskustelee juontajana ja näyttelijänä tunnetun Esko Eerikäisen, 48, kanssa tämän isyydestä. Huippukokki kertookin ajoittain pohtineensa, millaista olisi, jos itsellä olisi sellainen isä kuin Eerikäinen on omalle lapselleen.

- Välillä tulee sellainen tunne, että olisipa mullakin ollut isä läsnä elämässäni, Ylläsjärvi summaa.

Voit kuunnella koko jakson alta ja Podplaysta.

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Diili-kilpailija Sirly Ylläsjärvi avoimena kilpailun suurimmasta paineenluojasta: "Pahin pelkoni"

Lue myös: Emma Kimiläinen joutui nimensä takia kiusalliseen tilanteeseen Lontoossa - "Katsoin häntä hetken aikaa"

Lue myös: Sabina Särkkä paljastaa rakkaimman harrastuksensa - 'Pari kertaa olen murtanut siinä kätenikin'

Kilpailut

Uusimmat