Kuva: AOP / Tomi Natri

Sini Sabotage vietti joulun koronassa - "Toivon, että tämä vuosi menee paremmin"

22.12.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Artisti Sini Sabotage muistelee viimevuotista jouluaan, jonka hän vietti yksin koronassa.

Artisti Sini Sabotage muistelee Cheers to Ugly Me -podcastissa tehneensä viime jouluna positiivisen koronatestin vain kaksi päivää ennen jouluaattoa. Jouluihmiseksi tunnustautuvalle artistille tieto koronasta tuli järkytyksenä.

- Vitsi mä huutoitkin muuten paljon silloin. Se oli jotain ihan järkyttävää, Sabotage toteaa jaksossa.

Sabotage kertoo, ettei hänellä ollut tuolloin lainkaan koronan oireita pientä yskää lukuun ottamatta.

Hän kertoo saaneensa äidiltään kuitenkin jouluruokaa ja samppanjaa kotioven taakse, joten ilman jouluruokaa hän ei kuitenkaan jäänyt. Lisäksi artisti kertoo viettäneensä joulupäivällisen perheensä kanssa Facetime-puhelussa.

Yksinäinen jouluaatto kuitenkin riitti artistille. Hän keksi, kuinka saisi itselleen seuraa joulupäivän ajaksi.

- Yhdellä ystävälläni oli myös korona. Olin silleen 'hei, pitäisikö sun tulla tänne? Ollaan mieluummin yhdessä, Sabotage muistelee.

Artisti paljastaa, että niin ikään koronaa sairastavan ystävän kanssa vietetty joulupäivä päättyi kuitenkin epäonnisesti. Alkoholin kyllästämän illan päätteeksi artisti heräsi seuraavana päivänä angiinaan sairastuneena.

- Sait koko setin, Sabotagen juontopari, tosi-tv-tähti Sergey Hilman naurahtaa.

- Olin uudenvuodenkin yksin himassa, artisti parahtaa.

- Toivon, että tämä vuosi menee paremmin, Sabotage summaa.

Tuntemattomia joulupöytään

Hilman kertoo jaksossa, että ennen koronapandemian leviämistä hän on kutsunut Instagramin kautta seuraajiaan viettämään joulua kanssaan.

Podcastaaja muistelee viettäneensä joulua tuntemattomien kanssa vuosina 2018 ja 2019.

- Olen laittanut Instagramiin, että 'jos olet yksin jouluna, niin hit me up [ota yhteyttä], tehdään jotain yhdessä', Hillman valottaa.

- Mulla on ollut 2018 ja 2019 ihan randomeja ihmisiä mun luona syömässä, podcastaaja jatkaa.

Hillmanilla on tällä hetkellä Instagramissa yli 11 000 seuraajaa, joten hän toteaa, ettei välttämättä enää uskaltaisi tehdä samoin, sillä seuraajamäärä on kasvanut huomattavasti.

- Luonani on ollut kaksi lähihoitajaa ja yksi joku aivan random-tyyppi, joka on seurannut mua pitkään. Sitten olen vain päästänyt heitä kotiini, hän kuvailee.

- Se on ollut ihanaa, Hilman tokaisee.

Voit kuunnella jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Sini Sabotage paljastaa: aikooko artisti julkaista vielä omaa musiikkia?

Lue myös: Puhelu oudosta numerosta avasi Sini Sabotagelle ainutlaatuisen tilaisuuden - 'Cheek vastasi puhelimeen'

Lue myös: Sini Sabotage katsoi vanhoja Idols-tuomarointipätkiään ja teki hauskan huomion - 'Olin pihalla kaikesta'

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat