Kuva: Fotolia

Harkitsetko eroa? Kysy itseltäsi tärkeät kysymykset ennen päätöstä

04.07.2016 18:45 - Tiina Svensk

Joskus ero voi tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta, mutta suuria päätöksiä kannattaa harkita huolella.

Eron ajatteleminen parisuhteessa voi tuntua raskaalta ja jopa kielletyltä, mutta jokainen meistä tietää sen olevan joskus välttämätöntä. Olitpa sitten tuoreessa tai pidemmässä suhteessa, voi eroaminen kumppanista joskus olla paras vaihtoehto molempien elämäntilanteen parantamiseksi.

Suuria päätöksiä ei kuitenkaan kannata tehdä hätiköiden. Pop Sugar -sivusto listasikin kysymykset, joihin kannattaa vastata itselleen mahdollisimman rehellisesti ennen eroamista:

"Miksi haluan erota?"

Kysymys tuntuu aivan itsestäänselvältä ja helpolta, mutta sinun kannattaa kuitenkin miettiä siihen vastaus. Joskus eron syyt ovat erittäin selvät, mutta toisinaan syiden löytäminen voi olla epäselvää ja haastavaa. Jos et osaa kertoa edes itsellesi, miksi erota, silloin kannattaa harkita asiaa uudelleen.

"Voiko ongelmia korjata millään tapaa?"

Mikään parisuhde ei ole täydellinen. Arjen tullessa vastaan yhteisistä ongelmista kannattaa keskustella yhdessä ja miettiä, voiko haasteita korjata millään tapaa yhdessä. Usein ongelmat saattavat olla vain toisen pään sisässä, ja niistä voi keskustella yhdessä. Jos olet kuitenkin yrittänyt korjata ongelmia, eivätkä asiat tunnu muuttuvan parempaan suuntaan, kannattaa eroa harkita vakavasti.

"Tulenko katumaan päätöstäni?"

Tätä kysymystä pohtiessa et voi koskaan saada täysin varmaa vastausta. Et voi täysin tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos kuitenkin koet, että tulet katumaan päätöstäsi, on katumuksen tunne vahva merkki siitä, että suhteella on sinulle vielä paljon annettavaa.

"Millaista elämäni on eron jälkeen?"

Tämä kysymys kannattaa käydä läpi mielessä tarkkaan, sillä elämä tulee muuttumaan hyvin merkittävästi eron jälkeen. Jos asutte yhdessä, tuo eroaminen paljon konkreettisia muutoksia elämääsi. Jos ette ole muuttaneet vielä yhteen, muuttuu elämäsi silloinkin merkittävästi: tapasi viettää vapaa-aikaa ja tulevaisuutesi suunnittelu on nyt yksin sinun käytössäsi.

"Miten tehdä hyvä ero?"

Tekstiviestillä jättäminen tuntuu kylmältä ja lapselliselta, sekä selkeästi huonolta tavalta erota. Mutta kuinka erota hyvin? Mitä sinun tulisi sanoa ja missä vaiheessa? Etenkin jos eron tunne on yksipuolisesti sinun, saattaa asioista puhuminen tuntua tuskaiselta.

"Mitä olen oppinut tältä suhteelta?"

Päädyitpä sitten pysymään suhteessa tai eroamaan, kannattaa aina miettiä, mitä kaikkea suhde on sinulle opettanut. Usein otamme itsestäänselvyytenä kaikki ne opit, mitä suhteessamme saamme. Mieti myös, mitä kaikkea sinä olet voinut opettaa kumppanillesi.

Lue myös: Etsitkö kestävää parisuhdetta? Psykologi neuvoo, mistä kannattaa keskustella treffeillä

Lähde: Pop Sugar

Kilpailut

Uusimmat