Kuva: Fotolia

Opettele suihinoton mestariksi - katso 12 kohdan lista

12.07.2016 19:15 - Iiro Myllymäki

Suuseksissä kannattaa edetä rauhallisesti ja muistaa myös käsien käyttö.

Suuseksin antamiseen miehelle saattaa olla pieni kynnys, varsinkin jos pelkää oksennusrefleksiä. Jos suuseksin antamista kuitenkin haluaa harjoitella, voi siihen lähteä vaikkapa alla olevien vinkkien avulla. 

Metro-lehden vinkkejä on 12. Niistä ehdottomasti tärkein on se, että mitään sellaista, mistä ei itse nauti, ei pidä tehdä. Jos kumppani yrittää painostaa tekemään jotain sellaista, kannattaa miettiä, onko suhteessa kaikki kunnossa. 

Mikäli haluat miettiä uusia kikkoja suihinottamiseen tai vastaavasti opetella sitä aivan alusta, voit ottaa inspiraatiota vaikkapa näistä Metron vinkeistä: 


1. Ole innostunut
Jos et nauti suuseksin antamisesta, älä anna sitä. Kumppanisi luultavasti huomaa, jos pakotat itsesi tekemään jotain, mistä et nauti. Sen sijaan jos haluat ottaa suihin, osoita innostuksesi. Miehelle on kiihottavaa tietää, että suuseksin antaja nauttii tilanteesta.


2. Ota mukava asento
Varmista, että niskasi ei ole huonossa asennossa ja jos olet polvillasi, varmista ettei polviisi ala sattua.


3. Älä kiirehdi
Heti ensimmäisenä ei tarvitse ottaa koko penistä suuhun. On kiihottavaa edetä rauhallisesti ensin käsipelillä ja nuolemisella, ja sen jälkeen voi edetä kiivaampaan toimintaan.


4. Liukasta
Tilanne on mukavampi molemmille osapuolille, jos penis liukastetaan luonnollisesti syljenerityksellä.


5. Käytä käsiä
Jos et halua ottaa koko penistä suuhusi, voit stimuloida alempaa osaa kädellä ja antaa suun hoitaa yläpään.


6. Käytä kieltä
Kielellä voi esimerkiksi kiihottaa peniksen kärkeä suihinoton yhteydessä.


7. Älä käytä hampaita
Et varmasti halua satuttaa kumppaniasi puremalla - paitsi toki jos hän sitä erikseen pyytää.


8. Ota katsekontakti
Toiminnan keskellä katsekontaktin ottaminen kumppaniin lisää tilanteen seksuaalisuutta rutkasti. 


9. Älä unohda kiveksiä
Kiveksiä ei kannata jättää vain roikkumaan huomiotta, vaan niitäkin voi kevyesti kosketella tai jos kumppanisi siitä pitää, ottaa myös hieman tiukempaa otetta. Välillä suulla hyväilyn voi suunnata peniksestä myös kiveksiin.


10. Ääni
Jos päästät muutamia nautinnosta kertovia ääniä suihinoton lomassa, kumppanisi vakuuttuu siitä, että tilanne on sinullekin nautinnollinen. Älä luonnollisesti feikkaa - jos et nauti toiminnasta, kannattaa se muutenkin lopettaa heti alkuunsa.


11. Koskettele itseäsi
Voit vapauttaa toisen kätesi välillä myös itsesi hyväilyyn mikäli haluat. 


12. Niele
Lopussa kiitos seisoo, ja monet miehet pitävät siitä, jos otat kiitoksen vastaan nielemällä. Lisäksi tämä on se sotkuttomampi vaihtoehto. Luonnollisesti tähän pätee sama sääntö kuin kaikkeen aiempaankin; niele vain, jos itse sitä haluat. 

Lue myös: Asiat, jotka miehen tulisi naisten mukaan tietää suuseksistä

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat