Treffikumppani ei saapunutkaan paikalle - naisen reaktiosta somehitti

19.07.2016 23:15 - Iiro Myllymäki

Neuvokas nainen ei jäänyt suremaan peruuntuneita treffejään.

Mimi Blackin, 21, Twitterissä kertoma suureen suosioon noussut tarina osoittaa, että pettymykset voi aina kääntää voitoksi. Nainen kertoo matkustaneensa Glasgow’hun treffejä varten, mutta lopulta treffikumppani ei vaivautunut paikalle eikä edes soittanut hänelle. Niinpä nainen päätti viedä itsensä treffeille ja osoitti Twitteriin lataamillaan kuvia, kuinka hauska päivä hänellä lopulta oli.

Naisen twiittaamissa kuvissa näkyy, kuinka hän päivän aikana päätyi alusvaateostoksille, drinkeille ja jäätelölle. Lopulta kotiin päästyään Black otti vielä kuvan itsestään uusissa alusvaatteissa.

Viimeiseen kuvaansa nainen on kirjoittanut tärkeän johtopäätöksen päivästään:

”Ihmiset tuottavat pettymyksiä. On sinusta kiinni, miten siihen suhtaudut.”

Kuvat sisältänyt twiitti on saanut jo yli 15 000 tykkäystä. Twiitin alla olevaan kommenttiosioon Black on julkaissut päivityksen tilanteesta hänet hylänneen treffikumppanin kanssa:

”Hän on pyytänyt anteeksi, kaikki hyvin. Hänen ystävänsä näki twiittini. En kuule hänestä uudelleen. Aidosti toivon hänelle kaikkea hyvää!” Black kirjoittaa.

Lue myös: Ongelmia deittailussa? Tiede kertoo, miten teet vaikutuksen

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat